90-luvulla vanhemmat erosivat ja sisko lähti opiskelemaan ulkomaille. Kaupunkikaan ei enää näyttäytynyt varsinkaan alakulttuurinuorille aivan yhtä idyllisenä, sillä Joensuuta vaivasi uusnatsiongelma. Vaikka murrosikäistä Mattia vanhemmat punkkarit ja antifasistiset ryhmittymät olivatkin rasistisen liikehdinnän ensisijaisella tulilinjalla parin pakolaisen lisäksi, eivät alun perin New Yorkin tummaihoisilta omaksuttua hiphop-kulttuuria edustavat lökäpöksytkään päässeet helpolla.

– Kyllä se oli realiteetti yläasteajan ja osan lukiostakin, että viikonloppuisin keskustaan lähteminen tarkoitti rähinää, Salminen toteaa.

Artisti itse rupesi kuuntelemaan Public Enemya ja tonkimaan hiphop-kulttuuria jo neljännellä luokalla, joten oli selvää, että natsia hänestä ei olisi tullut tekemälläkään.

– Kun kuudennella luokalla vähän menevämmät tyypit rupesi puhumaan, että Helsingistä tulee jengiä hakkaamaan kaikki hopparit, niin kyllä mä muistan jo silloin mieltäneeni, että olen sitä porukkaa, jota tullaan hakkaamaan.

– Pahanteossa kiinnostivat peinttaus ja pajautus, mutta rähiseminen ei koskaan. Ei skiniksi rupeaminen kyllä mun taustalla olisi muutenkaan ollut vaihtoehto – eivät vanhempani olisi ruvenneet ompelemaan mulle Suomen lippua pilotin hihaan.

Salmisen äiti teki työuransa sosiaali- ja kulttuurialoilla ja isä opetti yleisaineita Joensuun ammattikoulussa.

– Isäni on siis käytännössä opettanut isoa osaa niistä kuulapäistä. Vaikka isä on pieneltä paikkakunnalta lähtöisin ja nyt jo iäkkäämpi, en ole ikinä kuullut hänen sanovan mitään rasistista. Kyllä sen täytyy olla ihan tietoinen ratkaisu.

Salmisen veteraani-isoisä taas oli aktiivisesti mukana demarien sotien jälkeisessä ammattiyhdistysliikkeessä. Punaisesta historiastaan huolimatta räppärin itsensä on omien sanojensa mukaan vaikea uskoa nykyiseen puoluejärjestelmään.

– Tuntuu, että valtarakenne tuottaa samanlaisia kusipäitä puolueen väristä riippumatta. Niiden kaikkien duuni on ihan samalla tavalla olla politiikassa. Pyörittelen kyllä paljon ihan vaan sellasena kelana, että miten yhteiskuntien ongelmat voisi ratkaista. Odotan meitä fiksumpaa tekoälyä tekemään sen!

Salminen tunnustaa olleensa pienestä asti tiedenörtti ja lukeneensa 25 vuotta Tiede-lehteä. Maailmankuva on muokkautunut sen myötä ymmärtämään, että kokemus auttaa eteenpäin.

– Ajattelen, että ihmisessä on valmistusvirheitä. Meitä ei vaan ole tehty pelaamaan yhteisen hyvän eteen, ja samalla yhteiskunnat ovat kasvaneet liian suuriksi.

– Ihmiset korruptoi tietyllä tavalla kaiken. Vaikka kaikille annettaisi yhtä paljon – ja siinä olisi jokaiselle tarpeeksi – ei tarvita kuin yksi tyyppi ajattelemaan, että jospa mulla olisikin tuplat, ja sitten ottamaan se joltain toiselta. Siihen tämä tekoäly-ajatus nojaa: Jos pystyisi kysymään neuvoa raa’alta datalta, se voisi auttaa huomioimaan asioita, joita ei olla itse kykeneväisiä huomaamaan.

Tieteellisen maailman vastapainoksi Salmisen lapsuuden lempikirjoja olivat toisaalta paranormaalien ilmiöiden kokoelmateos Mysteerien maailma sekä fiktiivinen tietokirja tulevaisuuden eläimistä.

– Myös huuhaa on siis aina kiehtonut minua. Jos ei oikeina ilmiöinä, niin ainakin ihmisyyden ilmentyminä. Mitään erityisen yliluonnollista en ole ikävä kyllä itse kokenut.

Salminen kuvailee biisejään ajatuksiksi omasta maailmankuvastaan; “näennäisrehellisiksi kokemuksiksi” siitä, mitä hän näkee, kokee ja ajattelee.

Räpin tekeminen on artistille jatkuva ajatusprosessi, mikä auttaa hyväksymään sen, että kulloisenkin aikakauden jutut heijastavat sen hetkistä ajatusmaailmaa. Salminen kertoo editoivansa tekstejään jatkuvasti enemmän ja miettivänsä tarkkaan käyttämäänsä kieltä, ettei loukkaisi sanavalinnoillaan ketään ainakaan tiedostamattaan. Siitä pitää viime kädessä huolen isosisko, joka “ei suostuisi mitään paskaa kuuntelemaankaan”.

Silti joidenkin vanhojen kappaleiden esittäminen ei tunnu enää hyvältä tai omalta.

– Uuden ajan avaruususkonto -levyltäni löytyy biisi nimeltä Luodista päähän. Se kertoo kouluampumisesta ja liittyy Seiska-maailman mediapyöritykseen, mutta laini “Huomiohuora ei saa huomista nähdä” osoittautui ongelmalliseksi. Kun vedin biisin ekaa kertaa livenä, tajusin, että se oli vitun tyhmä idis. Niille, jotka ei tienneet biisiä valmiiksi, jäi varmaan mieleen vaan jätkä, joka toistaa sanaa “huora”. Voi olla, että kuvittelin yleisön reaktiot reflektiona omasta fiiliksestäni, mutta musta ei tuntunut hyvältä esittää sitä. Enkä ole sen jälkeen esittänyt.

– En mä sitä biisinä kuitenkaan kadu, se oli ihan hyvä call out mulle!

Vaikka Salminen on tarkka omasta kielestään, “somehuutaminen” suomiräpissä käytetyn kielen ongelmallisuudesta tai oikeutuksesta on hänestä pielessä.

– Mulle on ihan tervetullutta, jos muut puuttuu huonoon kielenkäyttöön tai järkyttyy siitä. Mun mielestä kaikkien pitäisi olla samanarvoisia, enkä usko, että naisissa ja miehissä on mitään laadullisia eroja. Räppi kuitenkin on sitä mitä yhteiskuntakin on. En usko, että kukaan suomiräppäri on seksistinen koska räp, vaan koska yhteiskunta tai oikeastaan koska maapallo.

– En mä muutenkaan ota genreä pääasiana – ei jenkkiräpin kopioiminen ole mikään järkevä tekosyy millekään paskalle. Mutta se, että tämänhetkisen keskustelun aiheena oleva musa on Suomen suosituinta musaa, kertoo aika paljon myös sitä kuuntelevasta porukasta.

Salminen toivoisi keskusteluun pätemisen ja mitätöimisen sijaan ymmärrystä erilaisille lähtökohdille.

– Vuorotellen vitun oikeassa oleminen ei oo mitään ajatustenvaihtoa. Jos oletetaan, että Tohmajärvellä ikänsä asunut mies osaisi puhua tasa-arvosta just oikeilla akateemisilla termeillä tai että se on jo lähtökohtaisesti väärässä, ei mikään tule menemään ikinä perille sinne Tohmajärvelle saakka.

– Suurin osa ihmisistä ajattelee luultavasti olevansa jollain lailla oikeassa tai ainakin tekemässä sitä mitä niiden täytyy tehdä. Kasaan puristetut motiivit on ihmisillä aika samat, vaikka temperamentti ja ympäristö määrittää, miten se sitten purkautuu.

Salmisen suhde ihmisten ymmärtämiseen on ylipäätään kompleksinen. Äkkiseltään kryptisen kuuloisia sanoituksia kirjoittavan artistin kappaleista tuntuu löytyvän tasoja jokaiselle etsijälle, minkä johdosta Salminen vaikuttaa osaavan asettua kenen tahansa saappaisiin. Oikeastaan hän ei kuitenkaan koe ymmärtävänsä erilaisia ihmisiä, vaan uskoo oman kokemuksensa universaaliuteen.

– Miellän, että kaikki ihmiset on aika pitkälti samanlaisia. Niillä on vaan eri vaikuttimet ja taustat. Jos jonkun asian saa purettua niistä ennakkokäsityksistä ja leireistä sekä niihin ladatuista painoarvoista, se muuttuu yleisinhimilliseksi. Silloin ajatus saattaa saavuttaa isomman osan ihmisiä kuin sen oman hiphop-jengin.

– En halua laatikoida juttujani valmiiksi. Jos vaikka räppään rakkaudesta, mun ei tarvi räpätä miehen rakkaudesta yhteen naiseen, vaikka se onkin oma kokemukseni. Kun jengi kuulee tietyt avainsanat, niillä on siitä aiheesta joku ihan eri kela ja kokemus.

Salmisen mukaan ihmiset ovat siis pohjimmiltaan samanlaisia, mutta havainnoivat maailmasta erilaisia asioita omasta asemastaan johtuen. Kun maahanmuuttokriitikko kävelee Helsingin päärautatieasemalla, tämä näkee siellä luultavasti eri asiat kuin vaikka urheilija.

– En mä voi oikeasti yhtään väittää ymmärtäväni suurinta osaa ihmisistä. En mä esimerkiksi ymmärrä yhtään, miksi joku käyttää julkisesti purjelahkeisia joogalentohousuja tai tanssii yökerhossa, koska mä en tee niin.