Nälkä
Nälkä 3
22.1.2018
Teksti:
Jukka Haarma
Kuvat:
Kaisa Sojakka
Lukuaika:
6 min
Suoratoisto ei ole kaunis sana. Se kuulostaa enemmän insinöörikieleltä kuin
musiikilta.
Tallennetun musiikin kuuntelun mahdollisti ensimmäisenä laite, jolla on paljon kauniimpi nimi: gramofoni. Sen keksimisestä on nyt kulunut 130 vuotta.
Suoratoisto on kuitenkin parasta, mitä musiikin kuuntelulle on tapahtunut sitten gramofonin.
Se on mahdollistanut uudella, perustavaa laatua olevalla tavalla sen idean, mikä
oli rakennettu äänilevyjen ja gramofonin sisään jo alusta alkaen: musiikin
kuuntelu ei ollut enää aikaan ja paikkaan sidottua.
Äänilevy-ekspertit Pekka Gronow ja Ilpo Saunio kirjoittivat vuonna 1970 ensimmäisen suomenkielisen äänilevyä koskevan kirjan Äänilevytieto johdannossa näin:
”Ennen kaikkea äänilevy on kuitenkin parantanut suunnattomasti tavallisen
musiikinharrastajan mahdollisuuksia kuulla musiikkia. Syrjäseutujen asukkaalla
on aivan yhtä hyvät mahdollisuudet kuin suurkaupunkilaisella. Levyltä voi
nykyisin kuunnella sellaisten maiden musiikkia, joihin emme itse koskaan voisi
matkustaa. Sen ansioista meidän musiikkikäsityksemme voisi olla tavattoman
paljon laajempi kuin vanhempiemme.
Äänilevyn mahdollisuuksia ei vielä riittävästi tunneta, eikä kotipaikkakunnan
kirjasto tai levyliike useinkaan pysty antamaan tarpeeksi monipuolista palvelua.”
Jos vaihdat tekstissä äänilevyn kohdalle sanan suoratoisto, olet siirtynyt suoraan
nykyaikaan ja sen äänilevyaikaan verrattuna moninkertaisiin musiikin
kuuntelun mahdollisuuksiin.
Lienee syytä muistuttaa, että nuoruudessani musiikki oli vahvasti kortilla, myös Helsingissä. Lisäksi siihen liittyvät valintani olivat pääosin päätäntävaltani tuolla puolen.
Asuit maalla tai kaupungissa, radiosta tuli tunti kevyttä musiikkia – viikossa. Got
it?
Kun nyt kävelen kotikaupunkini katuja langattomat kuulokkeet päässäni ja
pienen hipaisun takana on lähes rajaton määrä musiikkia, olen harvinaisen varma siitä, että kyse on edistyksestä.
Suoratoisto on vapauttanut musiikin kuuntelun menneisyyden kahleista. Toisaalta monen mielestä juuri se on vienyt arvon ja hohdon koko musiikin kuuntelutilanteesta. Sellaisesta, joka vaatii aikaa ja keskittyneisyyttä.
Rajattoman valikoiman ja toiston mahdollisuudet vievät tilaa ainutkertaisuudelta.
Äänilevystä c-kasettiin, iPodista suoratoistoon
Äänilevyn aika on vain yksi – toki äärimmäisen tärkeä – jakso musiikin kuuntelun
historiassa.
Muutos ei ole ollut itsestäänselvä. Ei kuluttajien keskuudessa eikä
musiikkijulkisuudessa.
Jälkimmäisessä maailmassa vinyylienkin paluu tuntuu olleen enemmän esillä
kuin meneillään oleva musiikin kuuntelun ja jakelun vallankumous. Uutiskynnys
on ylittynyt helposti myös silloin, kun joku iso artisti on kieltäytynyt antamasta
musiikkiaan suoratoistopalvelujen käyttöön.
Keskustelun sävy somessa tuntuu edenneen kaavan mukaisesti. Suoratoistoa
arvioidaan sitä kautta, mitä se ei ole tehnyt. Ei sen kautta, mitä se on
mahdollistanut.
Vahvimmillaan kritiikki on ollut silloin, kun on vaadittu suoratoistopalveluilta
oikeudenmukaisempaa rahanjakoa musiikin tekijöille. Heikoimmillaan ja historiattomimmillaan suoratoiston kritiikki on ollut päivitellessään, kuinka nuorison suoratoistokäytön runsaus ja käytön pop- ja biisipainotteisuus on vääristänyt musiikkimarkkinoita ja ”kunnon musiikki” on saanut väistyä niiden tieltä.
Jos tuntuu tuolta, kannattaa seuraavaksi avata historian kirjat kohdasta ”rock’n’rollin synty nuorisomusiikkina” tai ”brittipopin invaasio 1960-luvulla”.
Aivan viime aikoina puheen suunta tuntuu osin muuttuneen. Ehkä tästä
sittenkin tulee vielä jotain!
Suoratoiston aika on vasta alussa tai hyvässä alussa maasta
riippuen.
Verrattuna äänilevyn kehitykseen, suoratoisto on edennyt loikaten. Lyhyt
kertaus Spotifyn kohdalta:
1. Vuonna 2006 entinen laittomien musiikkipalvelujen hyväksikäyttäjä Daniel Ek saa
idean laillisesta suoratoistopalvelusta.
2. Toukokuussa 2008 hän julkistaa Tukholmassa musiikkipalvelun nimeltä
Spotify.
3. Lokakuussa 2010 arvioidaan, että Spotify tuo ruotsalaisille levy-yhtiöille
enemmän rahaa kuin muu musiikkijakelu yhteensä.
4. Toukokuussa 2014 Spotify tuo markkinoille perhekohtaisen tilausmaksun.
5. Heinäkuussa 2015 Spotify lisää palveluunsa jokaviikkoisen uutuuslevyjen
soittolistan ”Discover Weekly”.
6. Kesäkuussa 2016 suomalainen Et-lehti julkaisee netissä artikkelin ”Näin otat
käyttöön Spotify -musiikkipalvelun”.
7. Huhtikuussa 2017 se avaa artisteille kohdennetun palvelunsa ”Spotify for
Artists”.
8. Kesäkuussa 2017 Spotify ilmoittaa palvelullaan olevan 140 miljoonaa aktiivista
käyttäjää, joista 60 miljoonaa on maksavia tilaajia.
9. Lokakuussa 2017 julkaistu tutkimus arvioi, että n. 40 % 16-65- vuotiaista
suomalaisista käyttää viikoittain Spotify -musiikkipalvelua.
iTunesien ja iPodin käyttäjänä olin ensimmäisten joukossa, Spotifyn käyttäjänä
en missään nimessä.
Nyt iPod löytyy käyttämättömänä pöytälaatikosta ja Spotify ja Apple Music
ovat lähes jokapäiväisessä käytössä. Väittävät lisäksi, että Tidalin palvelu
tarjoaisi paljon parempaa äänenlaatua.
Keskustelut vinyylien, cd-levyjen tai eri suoratoistopalvelujen äänenlaadun
eroista ovat kuitenkin marginaalisia, kun ne asetetaan isoon kuvaan:
Suoratoistopalvelujen käyttäjillä on nyt hyvin kohtuullista korvausta vastaan
lähes rajattomat mahdollisuudet kuunnella musiikkia missä tahansa, koska
tahansa ja kuinka paljon tahansa sekä samalla jakaa tuo musiikki muiden
kanssa.
Eihän suuri yleisö 1970-luvulla ollut edes huolestunut meidän musadiggareiden
halveksimien c-kasettien äänenlaadusta, koska se ymmärsi meitä paremmin
niiden hyvät puolet: kannettavien soitinten kautta ne soivat kotona, autossa,
mökillä, kaduilla ja bileissä.
C-kasetit ja -soittimet olivat käteviä massatuotteita. Niin kuin nyt musiikin
suoratoisto. Sillä erolla, että jälkimmäinen on massaluonteensa ohella yhä
enemmän sinulle personoitu tuote.
Algoritmit tekevät työtä puolestasi. Yhä tehokkaammin.
Takinkääntäjän tunnustuksia
Äänilevy on ollut minullekin, ja on, usein kaunis ja läheinen esine. Niiden
sisältämät muistot eivät ole mitenkään pois pyyhittävissä.
Luultavasti siksi niitä on edelleen tuhansia hyllyssäni.
Miten voisin unohtaa pikkupoikana ostamani ensimmäisen levyni, Paul Ankan
Adam and Eve -singlen innostavat äänet levysoittimen pyörittäessä sen sini-
valko-punaista Karusell -etikettiä?
Tai miten voisin unohtaa tuoreeltaan kuulemaani John Coltranen A Love Supreme -albumia – sen uljasta sointia, kansikuvaa tai levymerkkinumeroa Impulse A-77?
Tai miten voisin olla ihailematta Rhino -levymerkin pyöreään naisten hattulaatikkoon oivaltavasti pakattua, hienosti nimettyä ja toimitettua cd-boxia One Kiss Can Lead To Another. Girl Group Sounds –Lost and Found?
Mutta jos joutuisin valitsemaan äänilevyjeni ja suoratoiston välillä, valintani olisi
ilman muuta jälkimmäinen.
Jos olen kääntänyt takkiani, voi olla, että se ei johdu niinkään minusta, vaan
suoratoistopalvelujen nopeasta, sanotaan nyt, yhä kuluttajaystävällisemmästä
kehittämisestä. Suoratoistopalvelut eivät ole enää jäsentymättömiä
musiikkikirjastoja, joiden miljoonien biisien edessä tunsit lähinnä vain
voimattomuutta.
Todennäköistä on myös, että suoratoistopalvelujen musiikkiin liittyvä
informaatio sanoineen, tekijätietoineen tai visuaalisine elementteineen tulee
jollakin aikavälillä lisääntymään.
Valintani johtuu varmaan myös siitä, että kuuntelen valtaosin uutta musiikkia.
Sen kuunteluun suoratoistopalvelut ovat ylivoimaisesti helpoin ja kattavin väline
koskaan.
Äänilevy – kuinka kaunis tahansa – on sittenkin vain esine, joka kehitettiin vasta
runsaat sata vuotta sitten.
Tulevaisuus alkoi jo ennen sitä. Siitä hetkestä, kun Thomas Alva Edison alkoi
miettiä, miten ääntä voisi tallentaa.
Musiikin tallentaminen ja sen toisto jonkinlaisen soittorasian kautta oli kuitenkin Edisonin mielestä vain yksi sen monista käyttömahdollisuuksista.
Siitä tuli kuitenkin tärkein kaikista.
Luulen, että Edison rakastaisi musiikin suoratoistoa jo pelkkänä ajatuksena.
Korkeintaan hän voisi ehdottaa sille kauniimpaa, tai ainakin romanttisempaa
nimeä: soittorasia.
Kirjoittaja on pitkän linjan musiikkitoimittaja ja musiikin rakastaja, joka toimi 1990- ja 2000-luvuilla esimerkiksi Ylen Radiomafian musiikkipäällikkönä, ohjelmajohtajana ja populaarimusiikin toimituksen vastaavana.