8-minuuttinen, jousikvartetin säestämä runo, jonka puhetta ja laulua yhdistäviin säkeisiin vastataan lyhyillä kitarasoolon pätkillä – tuskin tämän kuvauksen perusteella kukaan uskoisi kyseisen kappaleen saavuttaneen suurta suosiota niin kaupallisesti kuin kriitikoiden keskuudessa, yli vuosikymmenten.

Tai ei uskoisi, jos ei heti tietäisi, mistä kappaleesta puhutaan.

Kappale, joka kelpaa niin Idolsiin ja sitä myötä lastenlevylle kuin myös rap-kappaleen samplekoukuksi ja koko kansaa koskettavan teleoperaattorimainoksen teemaksi. Sellaisiakin ilmeisesti voi olla, who knew?

Kyseessä on tietenkin Dave Lindholmin mestariteos Pieni ja hento ote.

Tämä laulu on saanut minut joka kuulemalla lapsesta asti tuntemaan jotakin, vaikka vieläkään en voi väittää ymmärtäväni täysin, mistä se kertoo.

Erilaiset keskustelut vuosien varrelta ja taustatutkimus tätä juttua varten osoittavat, ettei muillakaan ole tarkkaa konsensusta sen suhteen, mistä laulun tekstissä puhutaan. Netistä löytyy lukuisia kappaleen mukaan nimettyjä blogitekstejä, ja esimerkiksi isättömyyttä tutkiva opinnäytetyö. Moni yhdistääkin kappaleen lapsi-vanhempi-suhteeseen ja lainaa lyriikkaa omiin kasvatusaiheisiin pohdintoihinsa. Pieni ja hento ote; aikuisen suojeleva, ohjaava käsi, joka kuitenkin antaa tilaa kasvaa.

Toisaalta kappale näyttäytyy myös romanttisena rakkauslauluna – rakastetun vakuutteluna.

Yhtä lailla sen voi tulkita yleismaailmallisena kauneuden ylistyksenä ja sisäisen maailman tutkiskeluna.

Jousikvartetti laulun ainoana säestävänä elementtinä tuo mieleen The Beatlesin Eleanor Rigbyn, Otto Donnerin heiluttaessa tahtipuikkoaan Isokynä Lindholmin George Martinina. The Beatlesin ja tuottaja Martinin yhteistyöstä eroten Lindholm ja Donner tosin toteuttivat tällä metodilla kokonaisen albumin. Keväällä 1982 julkaistu pitkäsoitto Aino oli Daven seitsemäs soololevy.

Sovitusratkaisu ohjaa jo lähtökohtaisesti kuulijan erilaiseen tunnelmaan kuin totutumpi pop-instrumentaatio. Kuulija ehtii orientoitua herkkään, vastaanottavaan tunnelmaan ennen kuin teksti alkaa. Ennen kaikkea ratkaisu vaatii kuulijan huomion. Minimalistinen sovitus ei anna tilaa paeta.

Kappale alkaa puhuttelemalla kuulijaa sinä-muodossa:

Pidin siitä mistä kerroit
Ihmisestä, joka halusi muistoksi talon
Pidän siitä miten kerrot
Asioita tunteita
Pidän siitä mitä teet
Teet sen kauniisti ja hyvin
Sinä yllätät kaikki
Paitsi ne, jotka tietää

Ensimmäiset säkeet voisivat jossain toisessa kontekstissa tuntua yksiselitteisesti rakkaudentunnustuksen palasilta, mutta laulun alkaessa näin herättävät ne myös kysymyksen vallitsevasta tilanteesta kertojan ja laulun kohteen välillä.

Säkeistöt esitetään ilman tunnistettavaa melodiaa. Tämä tuo fokuksen täysin tekstiin, ja toisaalta kasvattaa jännitettä, joka puretaan kertosäettä edeltävällä jousiteemalla.

Ilmoille pääsee melodia, jota voi kuvitella stadionillisen ihmisiä hoilaavan kädet toistensa olkapäillä, kesäsateen pisaroiden sekoittuessa poskipäillä kyyneliin. Tai jota äidin voi kuvitella hyräilevän nukahtavalle pienokaiselleen. Melodia, jolla muutetaan maailmoja – tai jolla herätetään edes hetkeksi usko siihen, että se on mahdollista.

Noste johdattaa kuulijan kertosäkeeseen ja sen melodiaan kiedottuun ajatukseen, johon Dave kiteyttää vuoron perään jokaisen säkeistön pohdinnan. Kuinka “Olemisen riemu ei ravistele olkapäitä”, vaan todellisen onnen tunteet näyttäytyvät hetkellisenä rauhana, joka syleilee hennon tuulen lailla. Kuinka kaikki maailman sanat eivät voi sanoa sitä, mitä pieni kosketus voi. Ja kuinka se voi sanataiteilijaa turhauttaa. Kuinka sade maailman kasteltuaan antaa sille uuden elämän ja paljastaa sen kauneuden. Kuinka pimeä synnyttää valoa.

Daven mukaan biisin nimi syntyi hänen suorittaessaan siviilipalvelusta vuonna 1973, kun hän saattoi näkövammaista henkilöä kädestä pitäen. Itse kappale syntyi kahdeksan vuotta myöhemmin, kun Lindholm teki Aino-levyä yhdessä Otto Donnerin kanssa.

“Näkövammaisen maailma on laulussa läsnä hyvin vahvasti”, Dave on sanonut (Pelastakaa Lapset 04/2009). Tästä kulmasta katsottuna teksti näyttäytyy jälleen uudessa valossa. Kuinka kertoja kiittää kohdettaan maailman kuvailusta hänelle. Valon ja pimeän yhteys on luonnollista, mutta kuitenkin liikkumisen vaikeus voi joskus ahdistaa.

“Minulle kappale on kuitenkin laulu vapaudesta, pois tarrautumisesta ja riippuvaisuudesta. Sen voi nähdä myös vanhemman ja lapsen suhteena, melkein jopa kasvatusfilosofiana”, on Lindholm todennut.

Ajatus siitä, että otetta voi hellittää ilman, että päästää irti.

Ajatus siitä, että jokin ohjaa.

Tämän ajatuksen pimeämpää puolta puolestaan tutki Pyhimys Ote-kappaleessaan (2015), jossa Daven jousiteema ja nimikkolausahdus on valjastettu riippuvuutta käsittelevän kappaleen koukuksi.

Pidän siitä, ettei Dave kuitenkaan halua selittää laulujaan auki.

Uskon, että on tärkeää, että kirjoittaessaan kappaletta on selkeä visio ja tarve sanoa jotakin. Mutta kun laulu on kirjoitettu ja julkaistu, on se myös vapautettu kuulijoiden tulkittavaksi. Kappaleen ulkopuolisin keinoin ei lauluntekijän tule kertoa, kuinka se pitäisi ymmärtää.

Tämä moninaisuus on laulujen yksi suurimpia rikkauksia. Laulu, jossa on tekijälleen jokin totuus, näyttää erilaisia totuuksia kuulijoilleen. Ja tämä laulu, Pieni ja hento ote, on paljastanut suomalaisille vuosikymmenten kuluessa monta suurta totuutta.