Kun puhutaan alakulttuureista ja riippumattomuudesta, tuntuu ajatus musiikin brändäämisestä väkisinkin hieman omituiselta. Silti Hakoniemi kertoo, että Töölön Ketterän kanssa on alusta asti haluttu luoda kuulijoille kokonaisvaltainen kuvasto asioista, jotka liittyvät bändiin. Hän tarkoittaa esimerkiksi tietynlaisia vaatteita ja näkyvästi toistuvaa logoa.

– Tää nyt kuulostaa siltä, että oltais suunniteltu kaikki tosi tarkkaan. Ei se niinkään ole. Ei me olla koskaan sovittu erikseen miten pukeudutaan. Se tapahtuu automaattisesti. Ollaan tajuttu, että jos Sonny on meidän messissä keikalla, meillä on Sonnyn kanssa aina mustat vaatteet ja Handshakingilla eli Fedjalla valkoiset. Jos taas ollaan Fedjan kanssa kahdestaan, mulla on jotain striittiä päällä ja sillä värikästä fleeceä.

– Pyhi-Mikko sanoi joskus hyvin, että me ei Fedjan kanssa olla yksittäisiä tyyppejä vaan bändi ja se logo, kuvasto, soundimaailma ja kaikki jutut mitä me tehään. Tavallaan imago.

Hakoniemi on kotoisin Viikistä, hyvin toimeentulevasta keskiluokasta. Molemmat vanhemmista ovat työskennelleet toimittajina, ja rikostoimittajana uransa tehnyt isä kirjoitti myös dekkareita. Hakoniemi halusi pitkään itsekin kirjailijaksi.

– Oon aina ollut kirjoittamisesta ja varsinkin draamakirjallisuudesta kiinnostunut. En nyt sanoisi, että mikään runopoika, mutta oon mä runojakin lukenut. Itse asiassa oon aina ajatellut, että kyllä mäkin niitä pystyisin kirjoittamaan.

– Tosin nyt kun kuuntelen ep:n biisejä, tuntuu etten osannut vielä silloin sanoa mitään järkevää. Tällä hetkellä biisejä kirjoittaessa mulle on tärkeintä heittää hyviä läppiä ja pieniä shotseja, joita ei pysty väistelemään. Arvostan tyyppejä, jotka menee lyriikoissaan diipimpiin aiheisiin, mutta mä en ihan tarkoituksella tee niin tai ole ehkä päässyt vielä niille leveleille. Musa, mitä ite eniten fiilistelen, perustuu lähinnä hyviin punchlineihin. Se on lähinnä bailausmusaa.

Hakoniemi tutustui musiikkiin aluksi lähinnä neljä vuotta vanhemman isoveljensä vanavedessä. Silloin se tarkoitti grind corea, death metalia ja bläkkistä. Omien sanojensa mukaan hän meni musiikissakin “suoraan syvään päätyyn”.

Kun pelkässä musiikin kuuntelussa ei päässyt enää raskaammaksi, 12-vuotiaan Hakoniemen mielenkiinto kääntyi punkiin.

– Se ei ollut enää broidilta opittua, vaan ihan oma juttu. Luin aiheesta kaiken ja olin punkista ilmiönä kokonaisuudessaan kiinnostunut. Aloin pyöriä punkkariporukoiden kanssa, ja se meni nopeasti sinne aatteellisempaan osastoon eli anarkomeininkeihin ja vallatuille taloille. Fiilistelen sitä musiikkia vieläkin, mutta jossain vaiheessa jengillä alkoi mennä meno liian rajuksi mun makuun, ja oli pakko shiftata pois niistä porukoista.

Anarkopiireissä kuunneltiin kuitenkin punkin lisäksi myös räppiä.

– Näin joskus Julma Henrin keikan Töölön Rajasaaren squatilla ja olin siitä tosi vaikuttunut. Mulla oli vielä silloin frendin kanssa crustibändi, mutta sitten me alettiin duunaamaan yhdessä myös räppiä. Se frendi on nykyään OD Kokemus.

– Samoihin aikoihin tuli myös Nikon & Tapsan Parhaita päivii sekä Loost Koos, jotka vetivät mua enemmän hauskemman lenkkariräpin suuntaan. Mun ja ODK:n räppibändi hajosi, koska mun meno oli sille liian lenkkaria! Yksin räppääminen taas oli siinä vaiheessa vielä mulle liian paha. Yritin kyllä kirjoitella jotain, mutta en saanut samasta aiheesta edes kahta verseä kasaan.

Hakoniemi oli lukion toisella luokalla, kun hänen isänsä kuoli. Vaikka koulu oli siihen asti sujunut hyvin, hän lopetti opinnot, muutti Töölöön ja lähti “paskaduuneihin”. Eräänä päivänä yksi kämppiksistä ilmoitti kotiin tullessaan perustaneensa yökerhon Helsingin keskustaan.

– Sillon mä ajattelin, että shit. Jäbä, joka on samoilta kulmilta ja jolla on samansuuntainen kasvatus kuin itelläni, on perustamassa yökerhoa ja meitsi ajaa taksia. Tuli tarve nostaa omiakin leveleitä.

– En ollut aikaisemmin ollut niin kiinnostunut suomiräpistä, mutta 2014 menin Blockeilla katsomaan Rick Rossin keikkaa ja näin samalla reissulla Kuben ja Mäkin sekä Tippa-T:n vedot. Tipan keikalla muistan ajatelleeni, että sellaista soundia voisi itsekin tehdä. Siinä kohtaa omaan tekemiseen tuli fokus.

Rahasta ja julkisuudesta puhuttaessa entinen punkkari hieman kiemurtelee tuolissaan.

– Se on varmaan meidän hyvissä oloissa kasvaneiden junnujen ongelmakin, ettei me osata arvostaa rahaa ihan samalla tavalla kuin joku, jolla sitä ei oo koskaan ollut. En oo todellakaan mikään rikas, mutta kun pitää kulut pieninä, pystyy hankkimaan mitä haluaa.

Mutta jos on viettänyt nuoruutensa vallatuissa taloissa, eikö JVG:n levy-yhtiön leivissä oleminen ja bileräpin bling bling tunnu ristiriitaiselta?

– Ongelmahan on se, että oon alkanut fiilistelemään sitä, Hakoniemi nauraa. Oon aina ollut sitä mieltä, ettei ihminen tarvitse materiaa. Mut ne piirtää keillä on liituu! Esimerkiksi PME:n äijät on tehneet sen homman eteen niin paljon sellaista työtä, mitä ei pysty mitenkään dumaamaan, että onhan ne ansainneet kaiken, mitä niillä on.

– Ei mulla oikeasti siinä ole mitään ongelmaa. Seurapiirien ja niissä roikkuvien tyyppien – niiden kanssa mulla vähän on. Jengi luulee olevansa tärkeitä vaan koska hengaa jonkun kanssa, joka tekee jotain tärkeetä. Jos ei oo mitään näyttöä mistään, ei kandeis ruveta leijumaankaan.

Hakoniemi sanoo, etteivät artistius tai kuuluisuus määritä hänen persoonaansa juurikaan, vaikka päivätyöt tuntuvatkin tällä hetkellä kaukaiselta ajatukselta.

– On kuitenkin oikeestaan maailman noloin asia sanoa olevansa työkseen räppäri… Eka ep:mme tehtiin silloin, kun ajoin vielä taksia. Ajojen välissä kuuntelin biittejä ja kirjoitin. Oon miettinyt välillä, että menisin ajamaan vaikka ees pari vuoroa, jos saisin taas kirjoitettua. Sitten oon ajatellut, etten pystyisi ehkä handlaamaan sitä, jos joku tunnistaisi mut ajamassa taksia. Jotkut asiat on vaan poissuljettuja siksi, että ne voi satuttaa imagoa.

Tämän sanottuaan Hakoniemi kiirehtii tarkentamaan, ettei usko, että monikaan lopulta tunnistaisi häntä taksin ratissa. Silti aina löytyy joku, joka on raportoimassa suositun räppärin tekemisistä esimerkiksi anonyymiin viestipalvelu Jodeliin.

– Kävin kesällä Märskyssä uimassa. Uimisen jälkeen laitoin puhelimen latautumaan semmoseen latauskaappiin ja istuin siinä hetken nojailemassa käsiini silmät kloorista punaisena. Joku oli heti kirjoittanut Jodeliin, että Matti 8 nähty Märskyssä vähän sekavan näköisenä tai jotain. Jengi repii noista tosi paljon kaikkea.

– Välillä oon ollut ihan flekseissä, kun joku on tunnistanut mut jossain. Mut sitten menee Ärrälle lataamaan dösätsettiä, ja Tarja Halonen on ostamassa siellä hodaria kaikessa rauhassa. Et ehkä ketään ei loppujen lopuksi kauheesti kiinnosta.

Hakoniemi kertoo avoimesti, että Töölön Ketterä tekee tarkoituksella myös helpommin pureksittavaa musiikkia isommille yleisölle. Hän nostaa esimerkiksi jo aiemmin mainitun JVG:n, joka voi luontevasti tehdä suurten massojen kappaleita ja välillä aidompaa kamaa omalle porukalle. Hän ei suhtaudu ajatukseen suurestakaan kuuluisuudesta kielteisesti, kunhan se tapahtuisi selkeästi musiikin takia.

Joitakin “ällöimpiä” biisejään Hakoniemi pitää kuitenkin virheliikkeinä, ja sanoo olevansa tyytyväinen, ettei bändikaveri ole lähtenyt mukaan ihan kaikkiin hänen alkuaikojen ehdotuksiinsa. Myös levy-yhtiön puolelta on pidetty tärkeänä, ettei bändin linja muutu tai poukkoile liikaa.

– Jos mä olisin jossain vaiheessa saanut yksin päättää, Töölön Ketterä olisi voinut mennä mainstreamimpaankin suuntaan. Nyt oon tajunnut, etten kuitenkaan oikeasti halua sellaista uraa, että meitä kuuntelisi tyypit, joiden kanssa mulla ei olisi mitään yhteistä puhuttavaa. Ei me tarvita semmosta vauvasta vaariin -yleisöä.