Dr. Phil ja nakkikiska

Sydän, sydämen ja sen kuulijoiden yhteistä taivalta kertyi viime vuonna kasaan jo 15 vuotta, minkä kunniaksi yhtye soitti Korjaamolla 18. marraskuuta spektaakkelimaisen juhlakeikan.  Minkälaisista lähtökohdista syntyi 15 vuotta sitten niin vahvasti omat pelisääntönsä määrittänyt yksikkö nimeltä Sydän, sydän?

– Meillä oli ekat treenit joidenkin jalkapalloharjoitusten jälkeen. Meillä oli urheiluklubi, ja syksyn tullen ei jaksanut enää olla ulkona, joten mentiin sisälle juomaan energiajuomaa ja rämppäämään romusoittimia. Aika nopeasti syntyi perinteinen kitarakokoonpano, tosin vähän erikoisilla vireillä. Muistan, että me otettiin aika vakavasti se homma heti alusta asti. Itsellä ainakin oli sellainen olo, että tästä tulee maailman legendaarisin bändi ja että tätä muistellaan vielä tuhansien vuosien päästä, kertaa Skopa.

Musiikillisesti Sydän, sydämen lähtökohtana oli pyrkimys luoda jotain kokonaan uutta ja omaa, vaikka yhteisiä fanituksen kohteita ei juurikaan ollut. Asiaa pohdiskellut yhtye on huomannut Nirvanan olevan ainut bändi, jonka levyjä löytyy kaikilta jäseniltä.

Jälkikäteen ajatellen Sydän, sydän on onnistunut tavoitteessaan poikkeuksellisen hyvin. Skopa kertoo arvelevansa täydellisen omaperäisyyden olevan rock-musiikissa mahdottomuus, mutta on sitä mieltä, että vaikutteita otettaessa ne pitäisi viedä ”nextille levelille”. Ehkä juuri tätä periaatetta seuraamalla Sydän, sydämestä on muotoutunut yhtye, jota on erityisen vaikea luokitella mihinkään genreen tai edes nimetä mahdollisia vaikuttajia.

Bändin alkutaivalta leimaa myös kaikenkattava ehdottomuus, johon kuului tietynlaisen oman bändimytologian luominen.

– Silloin rakenneltiin paljon mysteeriä eri asioiden ympärille. Oli se kuvitelma, että ihmiset jaksaa olla loputtoman kiinnostuneita meidän tekemisistä. Me jätettiin aina jotain vihjeitä ja johtolankoja, joita seuraamalla pystyi löytämään vaikka uuden biisin, Flyckt muistelee.

Olennainen ja ehkä yleisölle näkyvin myyttisyyden rakennustapa olivat keikkateemat. Vaikka maahamme on siunaantunut suomalaisen rockmusiikin vajaan seitsemänkymmenen vuoden kuluessa toinen toistaan sykähdyttävämpiä liveakteja, liikkuu harvojen bändien keikoista yhtä tiuhaan tarunhohtoisia muisteloita kuin Sydän, sydämen.

Bändin alkutaipaleella keikkateemat olivat sekä yliampuvasti toteutettuja että konseptuaalisesti älyvapaita. Nakkikioskiteemaa varten rakennettiin pahvinen snägäritiski ja Dr. Phil -teema vaati luonnollisesti tunnistettavan pälvikaljun leikkaamista yhtyeen solistille, joka jakoi yleisölle englanniksi elämänneuvoja tunnetun tv-psykologin elein.

– Muistan, että mä olin myös keikan jälkeen pitkään Dr. Phil. Ne oli semmosia aikoja, että se teemahomma meni kyllä luihin ja ytimiin, Skopa muistelee.

Oli suhde bändin musiikkiin mikä hyvänsä, suuri osa 2000-luvun alussa aktiivisesti indie-keikoilla käyneistä muistaa jonkin yhtyeen tempauksista – kuten pizzojen tilaamisen koko yleisölle kesken show’n tai keikan soittamisen salin perältä miksaajan hääriessä laitteineen lavalla.

Tomi Flyckt tapasi aiemmin myös rakennella yhtyeen keikoille jättimäisiä lavasteita. Niiden aika on kuitenkin suurimmissa määrin ohi. Bändin toiminta on aina ohjautunut fiilispohjalta, ja kun rekvisiitan haaliminen alkoi tuntua kuormittavalta, päätti yhtye yksissä tuumin jättää sen taakseen. Tavanomaista Sydän, sydämen keikkojen visuaalisuus ei edelleenkään ole, sillä jos jonkinlaista showta elävöittävää kalustoa löytyy yhä miltei joka keikalta. Bändin jäsenet myös esiintyvät milloin minkäkin värisiksi maalattuina ja usein alasti.

Flycktin silmä näyttämöllistämiselle on nyttemmin johdattanut hänet toimimaan ammattimaisesti teatterialalla. Hän työskentelee nytkin useammissa projekteissa niin valo- ja ääniteknikon, lavastajan, puvustajan kuin maskeeraajankin roolissa. On vinkeää kuvitella, kuinka paljon käytännön tietotaitoa teatterin tekemisestä Sydän, sydän -yhtyeessä on voinut oppia.

Lavasteiden ja suoranaisen teatraalisuuden jäätyä yhtyeen konserteissa taka-alalle on teemojen fokus siirtynyt konseptuaalisempaan suuntaan. Nyt teemat lähtevät liikkeelle jostakin järjettömästä sananparresta tai hokemasta, jonka ympärille lähdetään rakentamaan raameja. Työtavassa korostuu bändin spontaanius, joka on aistittavissa myös heidän musiikissaan.

– Meidän tekeminen on ollut intuitiivista. Teemoja ei ole hirveästi jääty pohdiskelemaan. Pikemminkin synnytetään jotain, ja myöhemmin ihmetellään itsekin, että tämähän oli aika veikeä homma, Flyckt kuvailee konseptien syntyprosessia.

Ensimmäinen itse Sydäreiltä näkemäni keikka mennee tähän konseptuaalisempaan kategoriaan Veneet Venäjällä -teemallaan. Biisien soittamisen välissä bändin jäsenet pitivät Power point -esityksen avulla konferenssia Venäjän veneistä ja niihin liittyvistä yllättävän lukuisista, joskin täysin älyvapaista yksityiskohdista. Myös Jarkko Martikainen ja A.W. Yrjänä osallistuivat Skopan ja kitaristi Juho Minervan kanavoimina paneelikeskusteluun. Jeesus ja Juudas Iskariotkin liittyivät soppaan jollain nyt jo unholaan jääneellä tavalla.

Flyckt muistelee lämmöllä samantyyliseen teemaan perustunutta Oulaisten Rapurockissa vuonna 2012 vedettyä Kuoppamessut-keikkaa.

– Sinne syntyi jostain tämmöinen täysin absurdi Kuoppamessut-teema. Oli nastaa, että paikan tekniikka oli täysin messissä. Kokeiltiin kepillä jäätä. Että ”me ehkä saatettais kaivaa kuoppa tuonne viisitoista metriä lavasta. Niin tuota, mitä jos me haluttaisiin mikittää se?”. Tekniikka lähti sitten vetämään piuhaa keskelle metsää.

– Eihän sieltä mitään kuulunut tietenkään, sieltä kuopasta. Se on kuoppa. Se on tyhjä. Mutta äijät hoiti sen! Sitä kuoppaa kuunneltiin jossain vaiheessa keikkaa, Skopa jatkaa.

Kuopan kaivamista myös jatkettiin keikan edetessä. Kuopimisen äänen alkaessa kuulua kaiuttimista Skopa ohjeisti yleisöä oitis siirtymään kuopalle seuraamaan kaivuuprosessia. Yleisö teki työtä käskettyä ja häipyi yksissä tuumin lavan edustalta metsikköön.

”Me tunnetaan se sielussa.” 

Bändin alkuvaiheen ehdottomuutta vahvasti kuvastava piirre oli myös rockmusiikin kentällä vertaistaan hakeva dogmaattisuus kappaleiden teossa. Modernissa taidemusiikissa käytettyä sarjallisuuden periaatetta lähentelevien sääntöjen mukaan riffeissä sai esimerkiksi käyttää vain kahdeksan sävelen asteikkoja.

– Se saattoi johtaa siihen, että tehtiin helvetin hyvä riffi, mutta huomattiin, että täältä tuli nyt tuo yhdeksäs ääni, joten otetaanpa se pois ja tehdään riffistä vähän paskempi, Flyckt muistelee.

Skopa taasen oli asettanut itselleen liudan sanoituksia koskevia määräyksiä, jotka kielsivät yhdyssanat, slangisanat, persoonapronominit ja erisnimet. Hän kuvailee, kuinka tukalaa oli, kun itse määritetyt säännöt tekivät esimerkiksi minä rakastan sinua -lauseen kirjoittamisen mahdottomaksi.

Säännöstöllä bändi pyrki saamaan aikaan itselleen tietynlaisen luovan häkin, jossa rajoitteiden avulla saatiin aikaan jotain aidosti uutta ja persoonallista.

Viimeisistäkin dogmista kuitenkin luovuttiin Molskis-albumin (2016) tekovaiheessa. Eräänä päivänä Flycktin, Skopan ja Minervan pyöritellessä uusia riffejä he huomasivat erään niistä sisältävän yhden sävelen liikaa. Muusikot päättivät tuolla hetkellä viskata kaksitoista vuotta tarkkaan vaalimansa säännöt huis helvettiin ilman sen suurempia seremonioita.

Skopa kuvailee, kuinka hyvältä tuntui huomata bändin vision kasvaneen niin vahvaksi, ettei ohjenuoria enää tarvittu:

– Oma äänemme on tarpeeksi kypsä siihen, että meidän ei enää tarvitse katsoa jostain matriisista, minkä äänen pitäisi tulla seuraavaksi. Me tunnetaan se jo tarpeeksi vahvasti sielussa. Ei tarvita enää kävelykeppejä siihen, että pysytään pystyssä.

Viisitoista yhteistä vuotta on muokannut bändin toimintaa monin muinkin tavoin. Skopa mainitsee bändin sisäisen kommunikaation parantuneen alkuajoista, jolloin yhtyetovereiden mielipide uusista biisiaihiosta piti päätellä sen mukaan, ”kuinka paljon silmät räpsyy tai kuinka monta sekuntia toinen tuijottaa maata”.

Nykyään yhtye on tasapainoisempi myös musiikillisesti. Soittajat ovat löytäneet vuosien saatossa paikkansa ja tukevat toisiaan, kun taas yhtyeen alkuvaiheessa ”kukaan ei oikein digannut komppaamista”, kuten Flyckt asian ilmaisee. Molemmat muusikot vaikuttavat olevan vilpittömän onnellisia bändin vallitsevasta tilanteesta, ja heidän puheistaan huokuu rauha ja luottamus 15-vuotiaaseen Sydän, sydämeen.

Bändin nykyinen, luonteeltaan zen ja uomiinsa asettunut olemus on kuultavissa heidän viimeistelyä vaille valmiilla kuudennella pitkäsoitollaan. Skopa ja Flyckt ovat silminnähden innoissaan ja isällisen ylpeitä uuden levyn yhdeksästä kappaleesta. Laulajan mukaan albumi käsittelee lähtemisen ja menettämisen teemoja. Kappaleiden tekstien välisenä lyyrisenä liimana toimivat myös erilaiset säätilat. Musiikillisesti luvassa on bändin dynaamisin albumi, joka vie kuulijan tunnelmissaan ja soundeissaan ääripäästä toiseen. Musiikki on raskainakin hetkinään hellän kutsuvaa. Skopa kuvailee levyn olevan äärimmäisyyksistään huolimatta bändin uran helposti lähestyttävin albumi.

– Varsinkin uran alkuvaiheessa yritti räjäyttää joka biisillä koko maailman ja halusi aina, että biisit on jotenkin mullistavia ja tulee päälle ja iholle. Nykyään on tosi erilainen suhtautuminen. Se on pikkuhiljaa taittunut siihen, että haluaa biiseissä olevan pikemminkin tilaa ja kosketuspintaa ihmiselle. Haluaa, että jokainen voi löytää vaikka jonkun huoneen tai tilan, johon kävellä sisään sen sijaan, että yritetään koko ajan räjäyttää sielua rock’n’rollilla.

Bändi on äänittänyt levyn pohjat tavoilleen uskollisesti livenä. Tällä kertaa myös levyn miksauksesta huolehtiva Skopa korostaa liveäänityksen tärkeyttä Sydän, sydämen musiikissa. Bändille on olennaista päästä työstämään sovituksia vielä äänitysvaiheessa ja reagoimaan toistensa impulsseihin. Yhteisöllisyys ja biisien luominen demokraattisesti on Skopan mukaan aina ollut tärkeä osa bändin filosofiaa:

– Se suoritus sinänsä, että onko joku tarkasti vedetty, on mulle toissijaista. On hienoa, jos joku juttu on hyvin soitettu ja on virtuooseja puikoissa, mutta yhteen hiileen puhaltaminen tuottaa sen taianomaisen elementin, mikä nostaa karvat pystyyn.

Kylmiä väreitä

Oli kyseessä sitten alkuaikojen ehdottomuus ja totuttujen toimintatapojen vimmainen kieltäminen tai muutaman uusimman levyn aikainen fokusoituneempi luomistapa, on Sydän, sydäntä aina leimannut taiteellinen tinkimättömyys ja läpitunkeva intohimoisuus. Vaatii merkittävää omistautumista luoda niin omaehtoisen outo mutta samalla ehyt ja toimiva musiikillinen maailma, jonka Sydärit ovat luoneet. Kaiken dadaismin keskellä kappaleet onnistuvat perustelemaan ratkaisunsa ja olemaan hämmästyttävän mukaansatempaavia. Keskustan, Kukon ja vaikkapa Tuttifrutin kaltaiset biisit täyttävät kiemuraisuudestaan huolimatta hitin määritelmät ja villitsevät keikoilla yleisön kuin yleisön vimmaisen tanssin huumaan.

Tämä täydellisen omaehtoisuuden ja vetoavuuden liitto on saanut aikaan sen, että Sydän, sydäntä voi perustellusti kutsua 2000-luvun kulttibändiksi. Omalle sukupolvelleni se oli ensimmäinen yhtye, jonka kiehtovaan maailmaan pystyi uppoutumaan kokonaisvaltaisesti tarunhohtoisia keikkoja ja kutkuttavia sanoituksia myöten.

Flyckt ja Skopa vaikuttavat lievästi vastahakoisilta käyttäessäni yhtyeestä termiä kulttibändi, joskin Skopa myöntää kuulleensa luonnehdinnan ennenkin ja olevansa siitä otettu. Fanien intensiivinen diggailu onkin hänelle tärkeä voimavara:

– Antaa myös paljon voimaa, kun juttelee ihmisten kanssa, joihin musiikki on tehnyt vaikutuksen. Ja etenkin, kun kuulee musiikkimme auttaneen vaikeilla hetkillä. Siitä tulee vastuullinen olo. Että tällä on oikeasti merkitystä, ja tätä pitää tehdä niin hyvin kuin me pystytään. Se antaa voimaa jatkaa myös silloin, kun menee jossain pakkasessa persnetolla tuolla kyläpahasessa ja roudaa sormet jäässä. Ne hetket myös takoo yhteen, ja niistä jää sellainen olo, että tässä maailmassa on muutakin tärkeää kuin raha ja menestys. Tärkeintä on musiikki ja soittaminen. Siitä jää vaan helvetin hyvä olo, kun näkee, että joku pienikin joukko jossain peräkylässä tulee paikalle ja diggaa meininkiä.

Vuoden 2018 populaarikulttuurin kentässä Sydän, sydäntä voi pitää entistäkin poikkeuksellisempana tapauksena, ja siksi myös sitäkin tärkeämpänä. Yhtyettä on aina leimannut taiteellinen estottomuus, maanisena näyttäytyvä luovuus, pelottomuus ja pakahduttava vilpittömyys.

– On siistiä, kun ihminen panee itsensä peliin. Se, että osaako se jotain tai onko se jossain huippu, on toissijainen asia. Mutta se, että joku paljastaa itsensä, yrittää ja kokeilee… Mä saan siitä kylmiä väreitä. Sitä pitää kannustaa. Laittakaa itsenne peliin, siitä saa voimaa, kehottaa Tuomas Skopa.

Sydän, sydämen uusi albumi julkaistaan keväällä 2018. Sen nimi on todennäköisesti Keskiyöllä.

Sydän, sydän keikoilla:
16.02. Tavastia, Helsinki // 17.02. Rytmikorjaamo, Seinäjoki // 31.03. 45 Special, Oulu
01.04. Olympia, Tampere // 07.04. TBA // 03.04. Dynamo, Turku // 28.04. Suistoklubi, Hämeenlinna