Anni-Sofia Annala on tuttu jokaiselle Helsingin Nosturin ylä- tai alakerrassa viime vuosina keikkailleelle muusikolle. Talon ääniteknikkona Annala miksaa illasta riippuen joko saliääntä tai esiintyjien monitoreita. 24-vuotias ammattimiksaaja myös viettää kesiään Suomen suurimmilla festivaaleilla Akun Tehtaan tekniikkatiimissä ja kiertää erilaisten bändien mukana, esimerkiksi juuri Fullsteamin kanssa sopimuksen tehneen Varvaran saliäänimiksaajana, 10-henkisen Sleep of Monstersin monitorimiksaajana sekä Ville Maljan liidaaman Dallas Kalevalan kanssa.

Annalan ensikosketus teknikon ammattiin oli puolen vuoden työharjoittelu Nosturissa vuonna 2011. Hän opiskeli tuolloin Ylivieskan ammattiopistossa media-assistenttilinjalla aikomuksenaan valmistua studioteknikoksi. Koulussa mieli kuitenkin muuttui.

– Mä en vaan jaksa hinkata yhtä biisiä montaa päivää. Se on ihan vitun ärsyttävää, livemiksaaja perustelee.

Harjoittelun aikana Annala kasvoi osaksi Nosturin tiivistä teknikkoperhettä, ja tehtyään opinnäytetyönsä hän palasi pysyvästi taloon kesällä 2012. Hän aloitti silloisessa Nosturin Alakerrassa (nykyinen Elmun baari) pääteknikkona, Raimo Pesosen manttelinperijänä, ja on sittemmin tehnyt hommia myös yläkerran isommassa salissa.

Fanni Vuori on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt toimia valosuunnittelijana jo monta vuotta. Tällä hetkellä hän työskentelee Helsingin Kuudennella Linjalla, tekee freelancerina keikkaa tanssiklubeilla ja kiertää säännöllisesti Suomea ja Eurooppaa ajaen valoja niin pienten artistien kuin suomalaisen urbaanin musiikin kärkinimien tiimeissä – menneen kesän Vuori kiersi ALMA:n kanssa ja tulevan hän viettää View’n tallissa. Valosuunnittelun lisäksi Vuori korjaa ja huoltaa ammatikseen ääni- ja valotekniikkaa.

24-vuotias Vuori aloitti teknikon uransa vuonna 2012 työharjoittelussa Tampereen Klubilla legendaarisen Pekka ”Peve” Hämäläisen oppilaana. Vuori ei ole suorittanut muodollista teknikon tutkintoa, vaan on oppinut taitonsa vanhemmilta kollegoilta ja tekemällä itse.

– Olin ensin roudarina ja myymässä Klubilla keikalla olevien artistien oheistuotteita, mutta sitten silloinen valoteknikko lähti armeijaan, ja mä pääsin tekemään valoja, valosuunnittelija kertoo.

Klubin harjoittelu sujui ilmeisen vakuuttavasti, sillä sen jälkeen Hämäläinen otti Vuoren mukaan apulaisekseen Palefacen kiertueelle. Samaan aikaan nuori teknikko suoritti toista työharjoittelua Tampereen Yo-talolla.

Ylioppilastalolta Vuoren bongasi nykyiseen pestiinsä Kuudennelle Linjalle keikkapaikan entinen ääniteknikko Jaakko Hyvärinen, joka oli kohdannut Fannin oman yhtyeensä keikalla Yo-talolla. Kun Vuoren harjoittelu Tampereella päättyi, lähetti tämä työhakemuksia ”kaikkiin mahdollisiin paikkoihin”. Hyvärinen otti lupaavan valosuunnittelijan Kutoselle oppisopimuskoulutukseen talonteknikon rooliin.

Masokismia lähentelevää perfektionismia

Kiinnitys keikkapaikan vakituiseen tekniikkahenkilöstöön ja useiden artistien henkilökuntaan ansaitaan kovalla työllä ja omistautuneisuudella. Työmoraalin täytyy olla korkealla, jos mielii päästä yhtä nuorena samaan asemaan kuin nämä liveteknikot.

Haastattelun edetessä käy selväksi yksi yhteinen tekijä, joka on leimannut molempien haastateltavien uraa: perfektionistinen luonne.

Annala ja Vuori toteavat kuin yhdestä suusta, että aina voi tehdä paremmin ja vitsailevat, että tähän mennessä kummallakaan ei ole ollut yhtään hyvää keikkaa. Soundien ruuvaus ja valojen asettelu on pikkutarkkaa hommaa.

– Sen on pakko olla vittu sentilleen tai muuten mä en pysty, Vuori nauraa kertoessaan valojen asettelusta.

Illan onnistumiseksi tehdään aina kaikki mahdollinen. Näin toimitaan, vaikka joskus se tarkoittaa toistenkin ihmisten töiden tekemistä. Joskus artistit poistuvat lavalta takahuoneeseen juomaan virvokkeita, vaikka olisi kiire purkaa soittimet pois lavalta. Vuori toteaakin napakasti, että artistit voisivat huolehtia paremmin omien kamojensa kasaamisesta ja roudaamisesta.

– Muutamia kertoja keikan jälkeen oon joutunut purkamaan yksin kaiken valoista backlineen, vaikka ennen keikkaa bändi on luvannut tulla auttamaan.

Vaikka työ on ajoittain raskasta, mitään ei tehdä puolivillaisesti. Vuori ja Annala ovat oppineet, että piuhoja ei vedetä lavalle miten sattuu, vaan ne asetellaan siististi. Väsyneenäkin ne niputetaan nätisti keikan päätyttyä. Oman kädenjäljen näkeminen tyydyttää ylimääräisessäkin työssä.

– Tavallaan mä nautin artistin piuhojen niputtamisesta. Jos ne laittaa ne itse, siitä tulee vain hirveä sekamelska, Vuori paljastaa.

Annala kokee, että nimenomaan perfektionistinen luonne ajoi hänet teknikon ammattiin. Nuorempana hän soitti pianoa, lauloi kuorossa ja soitti bändeissä. Esiintyminen ei kuitenkaan ollut hänen juttunsa, vaan hän löysi kutsumuksensa miksauksesta.

– Mä olen sellainen perfektionisti, että mulle ei koskaan jäänyt esiintymisestä sellaista hyvää fiilistä, joka siitä kai pitäisi jäädä. Musta on kivempaa tehdä sivussa hommia.

Suhteilla ja tarkkuudella

Ei ole salaisuus, että kulttuurialoilla kontakteilla on suuri merkitys toimeksiantoihin. Sekä Annala että Vuori kertovat saaneensa keikkoja ja kiinnityksiä bändien tekniikkatiimeihin enimmäkseen vuosien varrella kertyneiden suhteiden kautta.

On toki sanomattakin selvää, että keikkoja ei tarjottaisi, ellei työnjälki olisi erinomaista. Pieteetillä ja tarkkuudella tehdyt keikat poikivat aina lisää työmahdollisuuksia.

– Mulle on saattanut tulla Facebookissa kaveripyyntö, ja samalla viesti, että ”Hei, sä miksasit meitä kerran Nosturilla. Haluutko lähteä tekemään meitä?”. Tai sitten tuttu kollega kysyy mukaan kiertueelle. Suhteiden kautta tulee melkein kaikki keikat, Annala kertoo.

Sosiaaliset mediat ovat tärkeässä roolissa keikkojen hankkimisessa. Alan ihmiset seuraavat toisiaan ja pyytävät tekemään yhteistyötä. Vuori kertoo innoissaan Mikki Kuntun (kuuluisa valosuunnittelija, joka on työskennellyt esimerkiksi Apocalypticalle ja Kansallisbaletille) alkaneen seurata häntä Instagramissa. Alan huiput eivät siis pyöri vain omissa ympyröissään vaan seuraavat myös alan uusia tuulia.

Laajoista kontaktipiireistään huolimatta nuoret teknikot eivät verkostoidu tarkoitushakuisesti. Molemmat vain nauttivat uusiin ihmisiin tutustumisesta. Uusien tuttavuuksien tekeminen on suurissa yleisötapahtumissa helppoa, ja suhdeverkostot syntyvät kuin itsestään, koska Suomen musiikkiskene on suhteellisen pieni.

– Mä olen usein ihan vaan ryypännyt artistien kanssa, jotka käy Kuudennella Linjalla, Kaikussa ja Ääniwallissa, joissa ajan valoja. Olen tutustunut artisteihin sitä kautta, ja sitten jotkut on kysyneet mua duuniin, Vuori kertoo.

Mieluiten rundilla

Sekä ääni- että valoteknikon työnkuva on mielenkiintoinen ja monipuolinen yhdistelmä, joka vaatii teknistä osaamista, esteettistä näkemystä ja vuorovaikutustaitoja. Kontaktit ja meriitit eivät siis yksinään riitä takaamaan töiden jatkuvuutta.

– Tärkeintähän on, että tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa. Muuten on aika nihkeetä istua samassa pakussa, Annala toteaa.

– Joo, me ollaan just menossa asuntoautolla 21 päiväksi Euroopan-rundille View’n crewn kanssa. Siitä voisi tulla aika hirveetä, jos me ei oltaisi niin hyviä ystäviä, Vuori jatkaa.

Molemmilla nuorilla ammattilaisilla on vakituisena tulonlähteenä talonteknikon työ, mutta kumpikin viihtyy paremmin kiertueella. Kysyttäessä preferenssiä molemmat vastaavat ennen kysymyksen loppua.

– Mä oon tehnyt Nosturia jo niin monta vuotta, että siihen verrattuna kiertäminen tuntuu vielä tosi tuoreelta ja siinä on uutuudenhuumaa, ääniteknikko kertoo.

– Talossa työ alkaa käydä vähän tylsäksi, jos ei ole minkäänlaista muuttujaa, valosuunnittelija täydentää.

Kiertueilla Vuori nauttii erityisesti valinnanvapaudesta käytettävän kaluston suhteen – varsinkin mikäli valobudjettia on reilusti. Shown valaistuksen suunnittelu ja rakentaminen itse alusta loppuun on palkitsevaa.

Annala pääsee kiertueella poikkeamaan talonteknikon rutiineistaan miksatessaan artistien korvamonitoreita. Mikäli esiintyjällä on Nosturissa korvamonitorit, heillä on yleensä myös oma monitorimiksaaja mukana. Annala nauttii myös kiertueen saliäänen miksauksesta, koska toisin kuin talonteknikkona, tuttujen artistien kanssa työskennellessä miksaajakin voi antaa oman taiteellisen panoksensa illan esitykseen.

Talonteknikot eivät pelkää rundaamisen kivijalkaa: kiertuebussissa istumista.

Pitkät välimatkat keikkapaikoilta seuraaville eivät haittaa, vaikka monet pienemmät artistit hajoavat suomalaiseen rock-todellisuuteen nimenomaan ravatessaan kaukana toisistaan sijaitsevien yliopistokaupunkien välejä.

Annala olisi valmis hyppäämään vaikka saman tien autoon ja hurauttamaan Ouluun.

– Musta on kiva istua autossa, jos on hyvä porukka, jonka kanssa jauhaa paskaa.

Setämiehet ja uusi polvi

Teknikkojen ammattikunta on vahvasti miesvaltainen, mutta Annala ja Vuori eivät ole kokeneet sitä ongelmaksi.

Annala on törmännyt uransa alkupuolella epäilyihin ja hankaliin asenteisiin esiintyjien ollessa ihmeissään, kun stereotyyppisen äijänkönsikkään sijaan talonteknikkona onkin ollut nuori nainen. Työkokemuksen ja itseluottamuksen kartuttua vastaavia tilanteita ei ole enää tullut vastaan.

Vuori taas ei muista tulleensa koskaan arvostelluksi tai vähätellyksi. Ja jos niin kävisikin, hän ei välittäisi – hän osaa hommansa ja tietää, mitä tekee.

Molemmat nuoret naiset tuntevat olonsa kotoisaksi alalla. He kokevat miesten kanssa työskentelyn helpoksi vaikeissakin olosuhteissa. Mitään turhaa draamaa ei ole ollut, eikä kukaan kyynelehdi katkenneita kynsiä.

– Herranjumala, siitä tulis ihan hirveä paskamyrsky, jos mun kynsi katkeis duunissa!

Vuoren heittoa seuraa hyvän tovin kantava naurunpurskahdus.

Esiintyjät saattavat joskus tottumuksesta kutsua Vuorta ja Annalaa ääni- tai valomiehiksi, mutta kumpaakaan se ei haittaa. Annala huomauttaa, että usein asia on kiusallinen vain lipsauttajalle itselleen.

– Kutsukoon mua miksikä vaan, kyllä mä ymmärrän, Vuori toteaa.

– Mutta mä puhun kyllä itsestäni ääniteknikkona, painottaa Annala.

– Mä taas valosuunnittelijana, skaalaa Vuori.

Annala ja Vuori arvioivat, että naispuolisia teknikoita ei ollut Suomessa kovin montaa heidän aloittaessaan uransa. Hiljalleen heitä on alkanut näkyä enemmän.

Tarkkoja tilastoja ei liene olemassa, mutta suorittamani maltillisen otannan kysely musiikin ammattilaisten keskuudessa puoltaa teknikkojen arviota. Pidempään alalla toimineet eivät muista nähneensä naispuolisia teknikoita ennen 2000-lukua, ja rocktaivaan tuoreimmat tähdet taas sanovat tuntevansa kourallisen.

On hienoa nähdä, kuinka naispuoliset tekijät alkavat pikkuhiljaa löytää tiensä solistien ja soittajien tonttien lisäksi myös liveteknikon työhön – musiikkikentän viimeiseen linnakkeeseen, joka on ollut täysin miesten vallassa.

Anni-Sofia Annalan ja Fanni Vuoren kaltaiset ennakkoluulottomat ja taitavat nuoret ammattilaiset palvelevat koko kulttuuria. Siinä missä teknikon rooli on voitu aiemmin nähdä vain bänditoiminnan jatkeena, nykyään osa nuorista haaveilee tähteyden sijaan nimenomaan teknikon työstä.