Juha, miten intohimosi musiikin maailmaan heräsi? Mistä haaveilit silloin, mikä halusit olla ja mitä halusit tehdä?

– Aika suuri kysymys. Mutta varmasti kyse on aina ollut siitä, kuinka isoja merkityksiä musiikki on antanut omaan elämääni. Eli kuinka paljon musiikin kautta on löytänyt ja muokannut itseään, lähtien jostain NWA:n c-kasetin käsiin saamisesta 6-vuotiaana ja siitä, että yritti Malminkartanossa kävellä asematunnelin läpi hiphopparina kuunnellen sitä, huppu päässä ja tietämättä yhtään, mitä siinä sanotaan. Mutta tiesin kyllä sen, että siinä kiroillaan paljon.

– Sen jälkeen yhtä lailla kaikki New Kids on the Blockit, Metallicat, Nirvanat, Rage Against the Machinet ja muut eri vaiheissa koskettaneet jutut on olleet itselle mullistavia kokemuksia. Sieltä se intohimo on rakentunut. Ja kotonakin musiikki ja soittaminen on ollut vahvasti läsnä.

Ovatko vanhempasi muusikkoja?

– Mun isä Jari Kyyrö on soittanut paljonkin. Tietääkseni hänen J. Guitar Pony and his dying survivors -nimellä julkaistu Baby You’re Gone on ensimmäisiä suomalaisia rockabilly-julkaisuja.

– Kitaroita on siis aina ollut kotona, ja musan kanssa toimiminen on ollut luonnollista, vaikka en ehkä itse ole ollut koskaan musiikillisesti niin lahjakas. Mutta musa on aina ollut osa elämää, ja sen kautta on pystynyt ilmaisemaan itseään.

Soitit 2000-luvun alussa bassoa rockyhtye Minus SF:ssä. Osaatko analysoida, mikä oli oman yhtyeesi rooli prosessissa, joka johti ammattimaiseen toimimiseen musiikkialalla?

– Bändissä tapahtui luonnostaan niin, että mä olin se, joka hoiti käytännön asioita eli keikkojen sopimisia ja levyn julkaisuun liittyviä säätöjä. Jos Minus SF halusi vaikka Saksaan keikalle, niin sovittiin, että tuodaan sieltä joku bändi Suomeen, ja me päästään sitten niiden kanssa Saksaan.

– Sitä kautta aloin saada yhteydenottoja oikeilta keikkamyyjiltä ja multa alettiin kysellä, että haluaisinko toteuttaa myös muita keikkoja Suomessa. Ei mulla ollut siinä vaiheessa vielä mitään ajatusta siitä, että kyseessä olisi ammatti. Se oli harrastustoimintaa, ja siihen liittyi vahvasti sellainen ajatus, että miksei kukaan tuo näitä bändejä Suomeen? Että okei, tuodaan sitten itse. Tai miksei kukaan julkaise näiden bändien levyjä? Okei, julkaistaan sitten itse.

Mitkä olivat keskeisimpiä bändejä, jotka herättivät tuon kysymyksen?

– Kaikkien bändien kohdalla ei tietenkään ollut kysymys siitä, etteikö joku muukin olisi voinut julkaista niitä. En siis voi ottaa krediittiä tai väittää, että olisin löytänyt bändit ensimmäisenä. Suomessa meidän ensimmäisiä julkaisuja oli Damn Seagulls, Disco Ensemble, Deep Insight, Callisto ja No Shame. Kaikki nämä ekat suomalaiset bändit oli tietysti tosi merkittävässä roolissa.

– Ulkomaisista ensimmäiset oli tosiaan kaverijuttuja ja bändivaihtoja maiden välillä. Juttuja, joista itse diggasi eli pääasiassa hardcorea, punkia ja muuta vaihtoehtomusaa. Oivallus siitä, että tätä voisi tehdä työkseen liittyy sellaisiin tapahtumiin kuin vaikkapa Looptroop Nosturissa vuonna 2003. Se oli ennakkoon loppuunmyyty, ja siellä oli ihan järkyttävän kova meininki. Silloin ymmärsin, että tämä asiahan koskettaa muitakin kuin minua ja mun kavereita.

– Sick of it Allin tuominen Suomeen 2004 oli mulle henkilökohtaisesti tosi iso juttu. Olin aina ajatellut, että vähänkö siistiä olisi nähdä se bändi livenä. Sitten toin sen Nosturiin, ja sekin oli loppuunmyyty. Turbonegron kohdalla Ruisrockissa 2003 huomasi sen, että bändi voi olla niin suosittu, että se yksinkertaisesti vaatii ammattimaisempaa toimintaa. Kun bändi kiinnostaa todella isoa yleisöä, niin keikan toteutuksessa oppii itse koko ajan uusia asioita.

Juha Kyyrö opiskeli Vaskivuoren lukiosta valmistuttuaan liiketaloutta, mutta vain kuukauden ajan. Kyyrö oli aiemmin ajatellut hakevansa lukion jälkeen oikikseen, mutta musiikkiharrastus oli jo ehtinyt imaista hänet valtaansa. Suorittaessaan siviilipalvelusta nuorisotyön parissa ja työskennellessän samalla Helsingin asematunnelin Anttilan levyosastolla hän pohti, että ”jotain pitäisi varmaan opiskella”.

– Se oli vaan sellainen oletus, että kouluun pitäisi mennä. Yritin katsoa jonkun, mihin olisi mahdollisimman yksinkertaista päästä, ettei tarvitsisi valmistautua pääsykokeisiin eikä menisi aikaa lukemiseen. Ja toki jotain, joka voisi tukea tätä, mitä teen, Kyyrö kertoo.

Vuoteen 2004 mennessä Minus SF:n toiminta oli hyydähtänyt ja Juha oli hypännyt keikkamyyjäksi ja promoottoriksi Welldonen (nyk. Live Nation Finland) kelkkaan. ”Minusta oli tullut heille kilpailija, ja se oli varmaan suurin syy, miksi he halusivat minut leipiinsä”, Kyyrö kertoi Ylioppilaslehdessä vuonna 2006.

Nyt hän ei innostu puhumaan Welldonen pestistä enempää kuin todetakseen, että tarttui tarjoukseen saadakseen työstään palkkaa. Hän ei myöskään halua eritellä syitä Welldonelta häipymiseen. Yhtiön tuolloinen toimitusjohtaja Risto Juvonen totesi samassa Ylioppilaslehden haastattelussa Kyyrön olevan ”fiksu, mutta omapäinen mies, jossa on hieman nuoren miehen harkitsemattomuutta”.

Sittemmin Kyyrö on ollut töissä perustamallaan Fullsteamilla.

Juha Kyyrön lapsuutta ja varhaista nuoruutta värittivät voimakkaasti kristillinen kasvuympäristö ja ”hellaripiirit”, kuten hän itse termittää. Aiheesta keskustellessame Kyyrö lämpiää hitaasti, mutta äityy lopulta vastaamaan kysymyksiin avoimesti.

Kertoisitko kristillisestä taustastasi? Miten se on vaikuttanut tekemiseesi ja identiteettiisi?

– En osaa vastata tuohon tyhjentävästi. Mutta mä olen ihan pienestä pitäen pyörinyt seurakuntapiireissä, erityisesti helluntaipiireissä. Totta kai sillä on ollut iso vaikutus muhun, etenkin musiikin harrastamiseen. Jos ajattelee noita hellaripiirejä, niin musa- ja bändiharrastus oli aika iso osa sitä koko toimintaa. Ja jos mietin yleisesti kaveripiirejäni verrattuna uskispiireihin, niin kyllähän uskispiireissä oli suhteessa enemmän bändejä, lävistyksiä, tatuointeja ja punkia. Alakulttuurit eli siellä vahvana.

Rajoittiko uskonnollinen ympäristö?

– En koe niin. Kyseenalaistaminen on ollut aina mulle tärkeää ja oon aina voinut tehdä niin. Mulla ei ole sellaista oloa, että olisin vain omaksunut asioita, joita vaikka koulussa tai seurakunnassa opetettiin. Aina on ollut mahdollisuus päättää itse. Mutta vaikeahan se on arvioida sitä, että mitkä asiat on vaan tullut omaksuneeksi ja mitkä on itse analysoinut.

– Niin kauan kuin muistan ajatelleeni itsenäisesti, oon kokenut uskonnolliset järjestelmät ja muut ihmisten muodostamat yhteisöt, jotka perustuu johonkin aatteeseen, tosi haastaviksi. Olen kokenut, että sellaisista tulee helposti joillekin ihmisille vain tapa käyttää valtaa.

– Jos muistelen omaa nuoruuttani, niin olin jo silloin sitä mieltä, että kaikki uskonnolliset järjestelmät on ihan perseestä.

Vaikka olit samanaikaisesti yhden sisällä?

– Niin, tavallaan. En silti koskaan kokenut, että olisi vain yksi totuus. Tai varsinkaan, että totuus olisi se, miten joku järjestelmä sen esittää tai miten joku toinen ihminen sanoo tai tulkitsee asioita.

Koetko saaneesi kristillisestä ympäristöstä hyviä eväitä elämään?

– Koen kyllä, että mua on opetettu kunnioittamaan kaikkia ihmisiä omana itsenään ja myös olemaan oma itseni. Aina. Koen, että mulle on opetettu samanarvoisuuden ajatuksen tärkeyttä. Mutta en tiedä, kuinka paljon siinä on kyse kristillisyydestä ja kuinka paljon vain siitä, että ympärillä on ollut hyviä ihmisiä, jotka on mahdollistaneet kunnioituksen oppimisen.

– Joku voi sanoa, että kristillinen kasvatus johtaa hienoihin moraalisiin arvoihin, mutta yhtä lailla epäkristillinen kasvatus voi johtaa hienoihin moraalisiin arvoihin. En siis ainakaan koe, että se olisi mitenkään parempi tai huonompi. Kasvatus on aina hyvä, jos se kannustaa omilla aivoilla ajatteluun, asioiden kyseenalaistamiseen ja toisten ihmisten kunnioittamiseen. Ei ole niin väliä, mihin filosofiaan tai uskonnolliseen vakaumukseen se perustuu.

– Maailman paraskaan kasvatus ei kuitenkaan ole takuu mistään, ja jokainen meistä saattaa joskus toimia harkitsemattomasti ja jopa omaa arvomaailmaa vastaan. Minulle henkilökohtaisesti kaikkein tärkein oppi, jonka olen saanut kristillisissä piireissä, on armon käsite. Mahdollisuus antaa ja saada anteeksi on ollut tärkeä apu elämän rankkoina hetkinä.

II Boss lady level

Kyyrön lopetettua työt Welldonella vuonna 2006 hän palasi Fullsteamille, joka oli koko ajan toiminut rinnalla julkaisten levyjä ja laajentaen skaalaansa myös treenikämppien vuokraukseen. Kiinteistöbisneksessä meritoitunut Ilari Hassinen oli korvannut Kyyrön kanssa Fullsteamin perustaneen Johannes Ylisen yhtiön osakkaana. Bisnesosaamisensa lisäksi Hassinen oli tuonut mukanaan Helsingin Konalassa sijaitsevat Indie-centerin tilat, jotka vastasivat pääkaupunkiseudun huutavaan treenikämppäpulaan ja loivat pohjaa Fullsteamin jalostumiselle monipuoliseksi musiikkitaloksi.

Sittemmin Indie-centerin tilat ovat siirtyneet uudelle omistajalle. Fullsteam on keskittynyt ohjelmamyyntiin ja tapahtuma- ja festivaalituotantoon (Fullsteam Agency), managerointiin (Fullsteam Management), levyjen julkaisuun (Fullsteam Records) ja kustannustoimintaan (Fullsteam Publishing).

Itsenäisenä yksikkönä operoivaa Fullsteam Managementia johtaa Virpi Immonen, joka siirtyi taloon vuonna 2013 siihen asti vahvasti porskuttaneesta musiikkiyhtiö Backstage Alliancesta. Tuolloin Fullsteamille siirtyi myös Backstagen ohjelmamyyntiä johtanut, alalla ”raikasta päivää” -tervehdyksestään tunnettu agentti Toni Ritonen.

Kun puhun Juha Kyyrölle erheellisesti Fullsteamin ja Backstage Alliancen yhdistymisestä, hän korjaa napakasti ja hieman ärsyyntyneeseen sävyyn:

– Backstage Alliance ja Fullsteam ei sulautuneet yhteen, vaan Virpi tuli vetämään Fullsteamin manageritoimintaa Fullsteam Management -yhtiön kautta. Se oli se, mitä tapahtui.

Suomalaisen viihdekentän managerikulttuuri ei ole ollut erityisen näkyvää lukuun ottamatta Seppo Vesterisen työtä Hanoi Rocksin, HIM:n ja The Rasmuksen kanssa. Virpi Immonen on ohuen tradition näkyvimpiä jatkajiia ja jatkanut Vesterisen työtä myös konkreettisesti toimiessaan pitkään uuden Hanoin ja Michael Monroen managerina. Nyttemmin nämä yhteistyöt ovat tulleet päätökseensä ja Immonen luo uutta Fullsteam Managementin toimitusjohtajana, rinnallaan managerit Katja Vauhkonen ja Saara Silvennoinen. Asiakkaiden kirjo ei rajoitu vain bändeihin ja artisteihin, vaan mukana on vaikuttajia joka lähtöön: tv- ja radiopersoonia, hyvinvointialan ammattilaisia, näyttelijöitä ja malleja.

– Onhan Suomessa aina ollut managereita, mutta he ovat tosiaan pysytelleet aika taka-alalla, Kyyrö toteaa.

– Moni manageri on tehnyt pienellä operaatiolla pientä määrää tai vain yhtä artistia. Mun mielestä on luonnollista, että Suomeenkin syntyy manageritoimistoja, jotka hoitavat asiakkaita laajemmalla skaalalla. Meidän firma on yksi niistä.

– Toki manageritoimistot on Suomessa edelleen hyvin pieniä, esimerkiksi henkilömäärällisesti. Se voi olla ihan hyväkin asia. Manageritoiminta vaatii paljon keskittymistä. Malli, jossa useat managerit hoitaisivat kaikki valtavaa määrää asiakkaita, ei varmaan oikein toimisikaan.

Kenties merkittävin Fullsteamin Suomeen tuoma artisti on Prince, joka esiintyi Hartwall Arenalla heinäkuussa 2011. Myös Justin Bieberin Hartwallin keikat vuosina 2013 ja 2015 sekä Rammsteinin esiintyminen Provinssissa 2016 lukeutuvat Kyyrön uran jättimäisimpiin yksittäisten artistien produktioihin.

Miten mega-artistien keikan järjestämisen prosessi käynnistetään? Soititko esimerkiksi Princen managementille, että hei, natsaisko heinäkuussa?

– Suurin osa megajutuista on tulleet hoidettaviksemme sitä kautta, että meillä on ollut toimiva yhteistyö jonkun agentin tai managementin kanssa, ja sitten he ovat ehdottaneet, että tekisittekö te myös tämän artistin keikan. Eli se tapahtuu sitä myötä, että ollaan osoitettu olevamme luottamuksen arvoisia ja että osaamme tehdä asiat hyvin. Vasta silloin tuollaiset jutut tulee mahdollisiksi. Ne ei perustu siihen, että oltaisiin jahdattu artisteja.

Ketkä ovat olleet tärkeimpiä kansainvälisiä yhteistyökumppaneita?

– Varmasti kaikkein merkittävimpiä ovat agentit, joiden kanssa ollaan tehty alusta asti asioita. Esimerkiksi The Soundsin agentti Tobbe Lorentz. Hänen kanssaan olen tehnyt yhteistyötä ainakin vuodesta 2003, ellen jo aikaisemmin. Sillä on ollut iso merkitys, että hänen kaltaiset agentit ovat alkaneet antaa artistejaan meille. Sitä kautta verkosto on lähtenyt laajentumaan.

Mitä erityistä Princen tuominen Suomeen vaati?

– Princeä oli siinä jonkun aikaa säädetty. En mä tiedä, poikkeaako se hirveästi muista vastaavista keisseistä. Ainoa erilainen tekijä oli ehkä se, että Prince vahvisti ja julkisti keikkoja tosi lyhyellä varoitusajalla. Saatiin mainostaa ja tuottaa sitä aika kiireesti. Lisäksi Princen kohdalla oli ollut Suomessa niin monta peruuntunutta keikkaa, että se asetti oman haasteensa. Oli paljon epäuskoa, että tuleeko artisti Suomeen.

Kuluvan vuosikymmenen keskeisin laajennus Fullsteamin toiminnassa tapahtui, kun Agency löi syksyllä 2014 hynttyyt yhteen Euroopan johtavan festivaalijärjestäjän, saksalaisen FKP Scorpion kanssa, joka on myös yksi maanosan suurimmista konserttipromoottoreista. Järjestelyn myötä Kyyrö aloitti FKP:n pohjois-Euroopan toiminnoista vastaavan FKP Nordic AB:n osakkaana ja toimitusjohtajana. Fullsteam Agencystä tuli FKP Nordic AB:n tytäryhtiö.

– Me oltiin aika pitkään oltu tekemisissä FKP Scorpion johtajan Folkert Koopmansin ja muidenkin heidän tyyppien kanssa. Aina kun nähtiin, päädyttiin visioimaan, että mitä kaikkea voisi tehdä yhdessä, Kyyrö kertoo.

– Lopulta yhdistyminen tuli aika luonnollisesti sitä kautta, että meillä oli intressi alkaa järjestää yhä isompia tapahtumia ja festivaaleja ja FKP:lla oli tarve löytää hyvä kumppani Suomesta.

Kyyrö toteaa, että ulospäin voi näyttää siltä, että yhdistyminen tapahtui yllättäen tai nopeasti. Taustalla on kuitenkin pitkä tutustumisen ja yhteisten visioiden jakamisen prosessi.

Fullsteam ja FKP Scorpio ryhtyivät ensi töikseen laittamaan uusiksi perinteikkään Provinssirockin ilmettä ja ohjelmaa, yhteistyössä Seinäjoen elävän musiikin yhdistyksen ja uuden festivaalijohtaja Sami Rumpusen kanssa. Loppu on 2010-luvun suomalaisen festivaalikulttuurin historiaa – pienentyneiden kävijämäärien kanssa paininut Provinssirock palasi nopeasti tuoreiden kansainvälisten mega-artistien tähdittämäksi monipäiväiseksi jättitapahtumaksi. Samalla festivaali muutti nimensä ytimekkäästi Provinssiksi.

III ”Sukupuolella ei pitäisi olla merkitystä.”

Mediassa aina vain työnsä kautta esillä ollut Juha Kyyrö on tavannut pitää yksityiselämänsä, henkilökohtaiset asiansa ja aatteensa visusti omana tietonaan. Vuoden 2015 Musiikki & Media -tapahtuman Industry Awards -gaalassa Kyyrön diplomaattiseen ulostuloon repeytyi kuitenkin riemastuttava särö.

Fullsteam Agencyn tullessa palkituksi Vuoden ohjelmatoimistoksi hän otti kiitospuheessaan vahvasti kantaa musiikkibisneksen rakenteissa vallitseviin epäkohtiin, ennen kaikkea erilaisten ihmisten eriarvoiseen kohteluun.

Viidakkorumpu levitti alan ammattilaisten keskuudessa tietoa Juhan puheenvuorosta, mutta kokonaiskuva jäi sivustaseuraajille epäselväksi. Mistä oikein oli kyse?

– Satuin siinä gaalan kuluessa todistamaan tällaista ihan turhaa homofobista, heteronormatiivista läpänheittoa. Paskaa. Vitsailua. Paskaa vitsailua. Sisuunnuin siitä, ja kun olin lavalla noutamassa palkintoa, niin tuli sitten sanottua oma mielipide asiaan.

Mitä sanoit?

– Että mun mielestä tämä meidän musabisnes on vähän niin kuin perhe, ainakin minulle, ja vetosin perheen jäseniin, että voitaisiinko me yhdessä ajaa samanarvoisuutta ja unohtaa kaikki tytöttelyt ja pojittelut. Suolsin siinä tekstiä paljon enemmänkin, mutta tuo oli se olennainen sisältö.

– Kyse ei ollut vain yhdestä tapahtumasta, jota todistin. Tätä oli edeltänyt ylipäätään turhautuminen epäkohtiin, kokemus siitä, että tässä yhteiskunnassa ja musiikkibisneksessä myöskään ei välttämättä kohdella ihmisiä samanarvoisesti.

Haluatko kertoa tästä turhautumisesta enemmän? Mikä sitä aiheutti?

– Se on iso aihepiiri. Mutta kyllä mä koen, että monella tapaa musiikkibisneksessä – kuten varmasti monessa muussakin bisneksessä tässä yhteiskunnassa, jossa elämme – asiat eivät ole oikeudenmukaisesti.  Esimerkiksi vaikka paneelikeskustelut. Ne on tavattu vetää pääasiassa all male -panel -tyyppisillä kokoonpanoilla.

– On vaikeaa edetä alalla tai saada kunnioitusta, jos et sovi tietynlaiseen normiin. Suomessa ja musiikkibisneksessä yleisesti on ollut vallassa monella tapaa sellainen setäkerho. Olen todistanut montaa tilannetta, joissa on ainakin mun mielestä kohdeltu selkeästi eriarvoisesti ihmisiä, jotka ei ole niitä setiä.

Millä tavalla ihan konkreettisesti?

– Tytöttelyä. Sitä, että jätetään huomioimatta ihmisiä vaikka palkintokategorioiden ehdokkuuksissa. Ja jätetään pois paneelikeskusteluista tai ei oteta vakavasti. Tällaisia aika jokapäiväisiä asioita, joihin ei välttämättä kiinnitä huomiota, jos ei joudu itse kohtaamaan rakenteissa olevaa eriarvoisuutta.

Korostuuko syrjintä musiikkibisneksen kontekstissa?

– En oikein osaa sanoa muista aloista. Mulle tutuin on tämä musiikkibisnes, ja voin puhua vain siitä, mitä olen tällä alalla kokenut. En siis tiedä, korostuuko se verrattuna muihin aloihin, mutta kyllähän edelleen voi lukea tiedotteita, joissa puhutaan artisteista tai sitten naisartisteista. Sama pätee urheilijoihin ja naisurheilijoihin. Joten joka puolella on tätä samaa paskaa.

Mistä myönteisen muutoksen tulisi mielestäsi lähteä?

– Muutoksen pitää lähteä musta itsestäni. Olen itsekin ymmärtämättäni sortanut, syrjinyt ja toiminut muutenkin ajattelemattomasti tai väärin. Siitäkin huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi koen tärkeäksi yrittää oppia virheistä ja ainakin yrittää tehdä maailmasta vähän paremman paikan meille kaikille. Mun mielestä etuoikeutettujen ja valtaa omaavien ihmisten velvollisuus on ajaa aktiivisesti samanarvoisuutta ja yrittää kyseenalaistaa oma asemansa.

– Tietysti, jos tällainen hypoteettinen ihminen x, joka on etuoikeutetussa asemassa ja jolla on valtaa, on eri mieltä siitä, että ihmisiä pitäisi kohdella samanarvoisesti, niin muutos on aika vaikeaa. Mullekin tuli sen Industry Awardsin puheenvuoroni jälkeen eräs pitkän uran musiikkibisneksessä tehnyt henkilö ilmoittamaan, että hän on eri mieltä. Että ei tämä mene näin.

Miltä se tuntui?

– Lähinnä tuli sellainen olo, että sä olet nyt niin kujalla tästä asiasta, että en osannut sanoa siihen oikein mitään.

–  Eihän hänen kaltainen ihminen voi kokea velvollisuudekseen vaikuttaa asioihin. Hänen mielestään ei ole tavoiteltavaa kohdella ihmisiä samanarvoisesti. Se on iso haaste.

– Jokainen etuoikeutetussa asemassa oleva ihminen voi myös väistää. Jos vaikka jutellaan jostain aihepiiristä, josta jollain toisella ihmisellä on enemmän tietoa ja sanottavaa, niin silloin pitäisi antaa puheenvuoro tälle ja jättäytyä itse välillä kuuntelijaksi keskustelussa.

Juha Kyyrön läheinen yhteistyökumppani Jare Tiihonen alias Cheek sai keväällä 2017 osakseen runsaasti negatiivista julkisuutta, kun keltainen lehdistö paljasti Tiihosen pisteyttäneen seksikumppaninsa arvosanalla suljetussa Sisäpiiri 2.0 -Facebook-ryhmässä.

Kuinka koit Sisäpiiri-kohun ja yhteistyökumppanisi käytöksen? 

– Mä en itse kuulu siihen ryhmään enkä ole lukenut niitä keskusteluja, joten en usko, että mun kannattaa ottaa asiaan kantaa.

– Sanoisin kuitenkin niin, että olisi hyvä, jos ihmiset voisivat selvittää asioiden todellisen laidan ennen kuin ristiinnaulitaan, vaikka kyseessä olisikin Suomen suosituin artisti.

Tiihonenhan kuitenkin myönsi itsekin pisteyttäneensä petikumppaninsa. (Toim.huom. ”Tämä kyseinen arvosana 7,2/5 on meidän porukan vanha, elämään jäänyt läppä, joka tarkoittaa jotakuinkin ’helvetin jees’. Koin, että voin heittää tällaista juttua ystävilleni”, Tiihonen totesi julkisessa anteeksipyynnössään Seiskassa.) Ajan takaa sitä, että koen tämän liittyvän teemaan, josta juuri keskustelimme eli etuoikeutetussa asemassa olevien vaikuttajien tapaan toimia yhteiskunnassa. Miltä sinusta tuntui, kun tämä asia pullahti esiin? 

– Mä en koe, että on minun asiani puuttua tähän kyseiseen keskusteluun. Jare on itse jo kommentoinut tätä. Asia on käyty monesti läpi, ja faktat ovat kaikkien tarkistettavissa.

– Ainoa mitä haluan sanoa omasta suhteestani Jare Tiihoseen, on se, että hän on aina kohdellut mua kunnioittaen, ja niissä tilanteissa, joissa olen ollut hänen kanssaan, hän on kohdellut myös muita ihmisiä hyvin kunnioittavasti. Henkilökohtainen kokemukseni Jaresta on se, että hän on rehellisimpiä ihmisiä, joita tiedän.

– Jos puhutaan näistä asioista yleisellä tasolla, niin kuka vain meistä saattaa joissain
olosuhteissa tehdä huonoja valintoja tai myös ihan vaan mokata. Minä ainakin olen loukannut ihmisiä ja toiminut väärin eikä mulla todellakaan ole varaa heittää ensimmäistä kiveä. Kadun ja häpeän joitain asioita, mutta toivon silti, että pelkästään tekemäni virheet eivät määritä minua ihmisenä vaan voin silti yrittää tehdä myös hyvää.

Juha Kyyrön ulkoisessa olemuksessa on tapahtunut viime vuosien kuluessa silmäänpistävä muutos, jonka on saattanut havaita törmätessään häneen tai seuratessaan häntä sosiaalisessa mediassa. Kyyrö on näkynyt tykästyneen esimerkiksi meikkaamiseen, kynsilakan käyttöön ja yleisesti naiselliseksi miellettyyn pukeutumistyyliin. Hän on myös useasti jakanut Facebook-profiilissaan transsukupuolisuuteen liittyviä linkkejä ja puhunut transihmisten tasa-arvoisten oikeuksien puolesta.

Juha pohtii hetken ennen kuin vastaa, kun kysyn hänen kokemustaan omasta sukupuolestaan.

– Siis joo, mä olen trans. Olen nainen.

– Olen sinällään ihan avoin tämän asian suhteen, mutta en ole kommentoinut asiaa julkisesti. En välttämättä haluaisi tehdä siitä mitään statementia, sillä mä nyt vaan olen minä, ja mun sukupuolella ei pitäisi olla mitään merkitystä.

Onko ulkoinen muutos aiheuttanut ihmettelyä tai syrjintää?

– Joo, totta kai olen kohdannut myös negatiivisia asioita tämän myötä. Pääasiassa kuitenkin positiivisia.

– Yllättävää on mun mielestä se, että naureskelua ja negatiivista suhtautumista on ilmennyt eniten piireissä, joissa sitä nimenomaan ei uskoisi olevan. Kaikista positiivisimmat kokemukset mulla taas on sellaisista piireistä, joissa ainakin sosiaalisen median tai joidenkin omienkin tuttujeni muodostaman mielikuvan perusteella sitä voisi luulla olevan.

Mihin piireihin viittaat?

– Tämä on tietenkin vain mun henkilökohtainen kokemus, mutta negatiivisia kommentteja olen kuullut eniten musiikin alakulttuuri- ja vaihtoehtopiireissä.

– Jos taas puhutaan vaikka äsken mainitsemaasi Sisäpiiriin kuuluneista ihmisistä, joista tunnen useita, niin heidän toimestaan en ole kokenut mitään muuta kuin positiivista liittyen ulkoiseen olemukseeni ja sukupuoleeni.