Langen ei ole masteroijana hifistelijä, muttei myöskään ymmärrä varsinkaan vaihtoehtobändeille tyypillistä tekniikkavastaisuutta.

– Jos haluaa lian esille, se on helpompi toteuttaa laajemmalla pelivaralla; mitä enemmän saat nyansseja siihen paskaan, sitä paskemmalta se kuulostaa!

– Ei kaikkea tekniikkaa voi kuitata hifistelynä, sille on syy olla olemassa. Eri mikrofoni resonoi eri tavalla, eri etuaste säröytyy eri tavalla. Sillä kaikella on väliä laulajan ja bändin suoritukseen sekä sitä kautta lopulliseen tulokseen. Hifistely ei ole mulle kuitenkaan koskaan itsetarkoituksellista. Voi olla todella hyvä soundi, jonka ympärillä kaikki muu on kämäistä. Kyse on siitä, että antaa musiikille sellaisen olemassaolon ja paikan, missä se oikeasti soi ja elää.

– Miksaaminen on yhtä abstraktia kuin taulun maalaaminen. Lopputulos riippuu siitä, millainen fyysinen ihminen sitä on tekemässä; miten juuri sä kuulet, mikä sun käsitys taiteesta on ja miten se on muodostunut. Akustiikan lisäksi muita rajoituksia ei ole.

Langen kertoo tehneensä vitusti töitä sen aseman eteen, missä on nyt.

– En ole käytännössä pitänyt lomaa kahteentoista vuoteen. Oon aina uskonut siihen, että jos jotain haluaa, se pitää tehdä itse. Jos haluaa yrittää jotain normimaailman ohi, sen pitää olla tekijälleen kaikki kaikessa.

– Yleensä mulle annetaan vapaat kädet, siksi musta ei ole koskaan tullut perus major label -miksaajaa. Haluan että lopputuloksessa on mun soundi ja mun idea siitä, miten näen kappaleen. Totta kai tämä on palveluammatti, mutta pitää myös olla varaa liikkua. Jo tehdyn toistaminen ei ole niin mielenkiintoista, että sitä viitsisi näillä liksoilla tehdä.

Langenin soundi tunnistetaan hänen itsensä mukaan tarkoista bassoista ja vokaaleista, jotka tuntuvat menevän vähän yli, mutta ei liikaa.

– Mua kiinnostaa nyanssien henkiinherättäminen, röyhkeys, riskien otto ja niiden hallinta.

Jos Langen miksaajana ja masteroijana onkin henkiinherättäjä, hänen lyriikoissaan ei elvyttämisen tunnelma ole varsinaisesti päällimmäisenä läsnä.

– Toi on aika rankka yhteenveto, mutta onhan niissä eroa. Oma musiikki on sisäänpäinkääntynyttä ja muiden tuotanto tarjotaan ulos maailmalle.

Langenin lyriikat käsittelevät ulkopuolisuuden tunnetta, irrallisuutta ja vapauden tavoittelua. Silti niistä voi kuulla halun olla kiinni jossakin. Kaiken yllä väreilee jonkinlainen surumielisyys, mutta artistin itsensä mukaan se tarkoittaa samalla myös toivoa.

– Suru liitetään jostain syystä aina negatiivisuuteen. Jos katsotaan näitä iloiseksi miellettyjä ihmisiä, jotka tekee edm-taustalle people are amazing -videoita, kun joku dumb ass vetää voltin… Jos se on se positiivisuuden mittari, niin mä uskon, että sieltä toisesta päästä löytyy enemmän ihmisiä, jotka tietää miten maailma – sen realiteetit ja valtarakenteet – toimii.

– Kun sanoo näitä asioita ääneen, annetaan lääkkeet. Mutta mä en ymmärrä miksi surumielisyys on negatiivinen asia. Ei se tarkoita, etteikö voisi myös nauttia, mutta mä nautin silloin, kun on jotain nautittavaa. Kuka tällaisessa maailmassa voi pitää defaulttina, että kaikki olisi ok?

Tästä huolimatta Langen sanoo suhtautuvansa asioihin huumorilla, joskin äärimmäisen mustalla sellaisella. Kaikkeen liittyy ajatus siitä, että asiat voisivat helposti olla paremminkin.

– Olen joutunut tarkkailemaan paljon sitä, kuinka paljon vika on mussa ja paljon se on itseäni ympäröivässä maailmassa. Oon päässyt siinä aika hyvään balanssiin. Tai no vitut, en kyllä edes ole! Oon 32, enkä osaa vieläkään elää. Maailma mun sisälläni ei ole tämä maailma.

– Aina kun luen juttuja artisteista, jotka paljastavat itsestään “vähän liikaa”, se tuntuu promoamiselta ja laskelmoinnilta. Mä en voi tehdä sellaista. Jos paljastan asioita, teen sen biiseissäni. On kymmeniä asioita, mitkä saavat mut kirjoittamaan yksittäisen lainin ja pysymään siinä, sanomaan sen muillekin. Se on hyvin harvoin laskelmoitua.

Hän puhuu luultavasti totta.

Haastattelin nimittäin Langenia ensimmäisen kerran puhelimitse hänen vuosi sitten ilmestyneestä Ydintalvi-kappaleestaan. Silloin räppäri aloitti keskustelun sanomalla, ettei halua kertoa tai selittää biisistä saati itsestään mitään. Kun myöhemmin yritin käydä esittäytymässä hänelle erään keikan yhteydessä aloittamalla “Ootko sä Tommi”, Langen väitti kasvot kivenä, ettei ole.

– Oon elänyt koko elämäni musiikin parissa ja hahmotan itseni sitä kautta. Mulle on tärkeintä pystyä kirjoittamaan, mitä olen. En ole kiinnostunut sellaisesta julkisuudesta, mikä ei tule täysin musiikin takia. Jos on vähänkään tutkinut mun biisejä, tietää kyllä kuka mä olen. Musiikkini on johtolankoja asioiden välillä, ja kokonaisuudesta löytyvä kuva on varmasti juuri se oikea.

– Mun traumat ja demonit on mun omiani, ei kenenkään tarvitse tietää niistä. Tämä ei ole mitään defenssiä, ettenkö mä kestäisi kritiikkiä, ne asiat ei vaan kuulu muille.

Langen kertoo pitävänsä musiikkimaailmaan oletuksena kuuluvaa henkilönpalvontakulttuuria naurettavana. Hän uskoo musiikin kertovan, onko sen tekijä tosissaan ja tietääkö artisti, mistä laulaa.

– Jos tapaan lempimuusikoitani, voin kiittää niitä kaikesta mitä ne ovat tehneet, mutta se loppuu siihen. En mä haluaisi hengailla niiden kanssa. On helvetin surullista huomata, että nekin on vaan ihmisiä. Pitää olla illuusioita!

Langen näkee hyväksymisen hakemisen muilta heikkoutena tai vähintäänkin turhana. Hän ei itse koe tarvitsevansa muita silittämään päätään, eikä ymmärrä tarvetta muiltakaan.

Tässä hän ainakin elää kuten opettaa – räppäri ei nimittäin ole turhan vaatimaton tekemistensä suhteen. Jos on epävarma itsestään, ei kannata ajatella musiikkia ammattina tai elämäntapana, hän sanoo.

– Jos on tosi altis vaikutuksille, alkaa helposti toistamaan niitä. Oon mä sen verran elämän kalu -jäbä, että ajattelen, että pitää tietää mistä puhuu. Kaikki mistä kirjoitan perustuu tositapahtumiin eikä muiden teoksiin. Ei sekään ole silti ole väärin. Esimerkiksi Henkka (Paperi T) on täydellinen esimerkki siitä, miten voi referoida kulttuuria kuulostamatta siltä että kopioi. Se on lahja.

– Kun mietin Ruger Hauerin sisäistä kemiaa, Henkka osasi aina tiivistää biisi-idean muutamaan lauseeseen. Meillä oli täydellinen kombinaatio. Mikko (Pyhimys) oli aina se suoran tien kulkija – jos Henkka tiivisti, Mikko populisoi. Niin, että musa oli diippiä, mutta ymmärrettävää. Mun rooli oli sekoittaa pakkaa, tai ainakin usein tuntui siltä. Me puhuttiin kaikki kolme samaa kieltä, mutta eri kanteilta. Henkka oli tunne, Mikko oli viisaus, mä olin voima.

Siihen nähden, että Ruger Hauer oli alunperin Langenin idea, ovat Paperi T ja Pyhimys saaneet huomattavasti enemmän näkyvyyttä ja striimauksia. Kokeeko Langen olevansa aliarvostettu tai jääneensä bändikavereidensa varjoon?

– Oon saanut koko urani kuulla, että olen aliarvostettu. Tavallaan ajattelen itsekin niin, mutta toisaalta mä voisin muuttaa sen asian edukseni, jos haluaisin. Jos puhutaan räppäämisestä – varsinkin livenä – en mä mielestäni jää kenenkään varjoon. Tai kirjoittajanakaan. Kuka muu on muka tehnyt levyä Paprun, Pyhin tai Asan kanssa jäämättä niiden jalkoihin?

– On mulla biisejä, jotka olisi voineet olla saatanan isoja, mutta eivät kuitenkaan ole olleet. Se on myös markkinataloutta: kuka julkaisee, kuka levittää, kuka tekee videot, kuka on sun A&R ja kuinka tsempparijäbä sä haluat olla lehdistölle. Mä en voi ottaa tota kaikkea tosissani, ja se on varmaan mun ongelmani. Olen kuitenkin juuri luomassa sooloani ja tekemässä useampaakin levyä. Tuleva vuosi on mulle isossa roolissa.

Oli Langen aliarvostettu tai ei, hän sanoo toteuttaneensa kaikki musiikkiin liittyvät unelmansa jo ennen kolmekymmentä.

– Lista meni suunnilleen näin: tee jotain mistä sut muistetaan, pidä oma meininki yllä äläkä lähde huoraamaan helpon rahan perässä. Mulla on takana yli 40 rundattua maata, ja jos puhutaan alan yleisistä mittareista, löytyy myös useita kulta- ja platinalevyjä ja yli sata miljoonaa kuuntelua mun mixauksille ja mastereille sekä yli 20 miljoonaa kuuntelukertaa omalle musalle Spotifyssa ja YouTubessa. Muuten nämä luvut ei juurikaan kiinnosta mua, mutta jos puhutaan alan mittareista, kaikki ne on toteutettu.

– Kun mä olin 16, ajattelin ihan vitun masentuneena, että maailma on jo ollut. Nyt kelaan, että jokaisen vastoinkäymisen jälkeen on tullut jotain parempaa tilalle. En ole ehkä ikinä ollut näin pohjalla kuin nyt, mutta nyt mä myös odotan tämän kaiken olleen sen arvoista.

Vielä hyvän aikaa haastattelun jälkeenkään en ole varma sen lopputuloksesta. Luultavasti kaikki Langenista kuulemani sekä kuuntelemani on ollut totta.

Aliarvostettu? Mielestäni.

Nihilisti? Selkeästi.

Vittumainen? Sitäkin, eittämättä.

– Ei kukaan buukkaa sua keikalle siksi että oot hyvä. Ne haluaa myydä viinaa ja tehdä rahaa. Ei kukaan nosta sua soittolistalle, jos niillä ei oo taustalla omaa agendaa. Kukaan ei hyödy suoranaisesti tämmösestä jäbästä kuin mä olen, ja siksi moni ei tule koskaan kuulemaan musta. Jos tämä kuitenkin on se hinta, jonka joudun valinnoistani maksamaan, niin vedän sen ulosotosta korkojen kera.